Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Luonto kuiskii Galleria Liisa Ekqvistin uudessa näyttelyssä

Galleria Liisa Ekqvistin uudessa näyttelyssä on tällä kertaa esillä Satu Hellen luontoaiheista taidetta. Helle on turkulaissyntyinen itseoppinut taiteilija, jonka töitä oli ensimmäisen kerran esillä kymmenisen vuotta sitten Turussa. Nyt töitä on kuitenkin nähtävillä Noormarkussa. Helle maalaa luonnosta öljyvärein. Helle kertoo rakastavansa luontoa: hän käy usein samoilemassa ja katselemassa, hänen mielestään luonnossa ei välttämättä edes tarvitse tehdä mitään. Tavoitteena taiteilijalla on saavuttaa maalauksissaan tunnelma, joka läikäyttää sisintä tai vain silittää silmiä. Hellen taiteessa suurimman suosion saavat linnut, mutta onpa kankaalle eksynyt myös muita eläimiä sekä kasveja. Näyttelyn nimikin Suomuista siipisulkiin – myös karvoihin on katsominen antaa viitteitä tähän suuntaan. Maalaukset ovat tyyliltään perinteistä esittävää taidetta, lähennellen jopa pikkutarkkaa valokuvamaista realismia. Toisinaan taustalla on myös mukana modernimpaa värikimaraa. Galleria Liisa Ekqvistin näyttelyssä on esillä myös lasilevylle tehty öljyvärimaalaus. Helle työstää maalauksiaan päivätyön sallimissa rajoissa, joten näyttelyn työt koostuvat useampien vuosien varrelta.