Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Syksyn tullen kannattaa tarkkailla outoja kulkijoita

Elokuun on taittumassa loppupuolelle, ja syksyn pimeät ovat tulleet. Pimeys ja hämäryys ovat jo saaneet myös vorot liikkeelle ympäri Satakuntaa. Viime päivinä on kerrottu useista omakotitalo- ja varastorakennusmurroista. Hiljaa kulkevia, outoja autoja on ollut liikkeellä. Poliisi peräänkuuluttaakin ihmisiltä oman kodin pihapiirin sekä naapuruston alueilla tarkkavaisuutta. Kannattaa kirjata alueen oudot kulkijat ja ovikellojen soittajat ylös tuntomerkkeineen sekä tarvittaessa soittaa hätänumeroon. Aina murron ei tarvitse tapahtua talon omistajan ollessa poissa pitempään tai illan pimeydessä. Poliisilla on hyvinkin tiedossa, että nopeimmillaan rikos voidaan tehdä omistajan käydessä kaupassa, jos rikolliset ovat tarkkailleet tarpeeksi pitkään kohteeksi valitun asunnon elämää. Murtautujat etsivät pääasiassa arvo-omaisuutta, kuten rahaa, pankkikortteja, koruja ja elektroniikkaa. On kamalaa havaita, jos omaan kotiin on murtauduttu, mutta sinulla ei ole tarkkaa tietoa arvo-omaisuudestasi. Siksi meidän kaikkien olisi syytä kirjoittaa ylös ja myös valokuvata omaisuutemme. Helppoa näin älypuhelinten aikana. Yleensä asuntoihin mennään poliisin mukaan varsin suorasukaisesti, asunnon heikoimmasta ja tekijälle suojaisimmasta kohdasta. Tästä syystä lukitukset kannattaa pitää kunnossa. Jos murto on tapahtunut, älä itse tutki ja sotke asuntomurron jälkiä.