Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikotkien määrän kasvu pysähtyi Satakunnassa – petolintu kertoo tärkeää tietoa Itämeren tilasta

Suomessa syntyi tänä vuonna noin 450 merikotkan poikasta. Lukumäärä on samaa suuruusluokkaa kuin edellisinä vuosina. Tiedot perustuvat WWF:n merikotkatyöryhmän tekemiin laskentoihin. Merikotkien määrä on lisääntynyt pitkään koko Suomessa. Suomenlahdella ja Perämerellä kanta kasvaa edelleen, mutta kannan kasvu näyttää hiipuneen lajin tärkeimmillä esiintymisalueilla Ahvenanmaalla, Saaristomerellä, Satakunnassa ja Merenkurkussa, jotka ovat tilastoissa vajaan merikotkakannan alueita. –Vakaan kannan alueilla reviirejä autioituu ja uusia syntyy suunnilleen yhtä paljon. Ravinnon saatavuus yleensä rajoittaa kannan kasvua, WWF:n merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki sanoo. Sisämaasta paljastuu vuosittain joitakin uusia merikotkan reviireitä, mutta siellä kanta on edelleen hyvin harva. Merikotka on Suomen suurin petolintu. 1970-luvulla laji oli Suomessa sukupuuton partaalla. Esimerkiksi vuonna 1975 poikasia kuoriutui ainoastaan neljä. Merikotkaa on vainottu kautta aikojen. Vaikka vaino on vähentynyt, on tänäkin vuonna tullut ilmi tapauksia, joissa merikotkia on ammuttu ja niiden pesäpuita kaadettu. Merkittävimmät tunnetut kuolinsyyt ovat kuitenkin lyijymyrkytykset, reviiritappelut ja sähkölinjoihin lentäminen. –Merikotka kertoo tärkeää tietoa Itämeren tilasta, sillä huippupetona se reagoi ensimmäisten joukossa ympäristömyrkkyjen lisääntymiseen. –Viisikymmentä vuotta sitten merikotkakannan romahdus Itämeren rannikoilla paljasti DDT:n ja PCB:n myrkyttäneen meren ravintoketjuja. Nyt seurataan tarkasti etenkin lyijyn esiintymistä merikotkissa. Merikotkien sairastuminen on kahtena viime talvena tuonut päivänvaloon myös lintuinfluenssan ajoittaisen leviämisen Suomeen, WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Jouko Högmander sanoo. Pesintään viittaavista merikotkahavainnoista ja poikkeavasti käyttäytyvistä tai kuolleista merikotkista pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen merikotka@wwf.fi.