Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kolumni: Tapio Huhtanen pohtii sadonkorjuun erilaisia muotoja

Kuuman kesän jälkeen syksy tekee tuloaan. Elokuun illat pimenevät ja ilma on raikkaampi kuin heinäkuun helteillä. Elo- ja syyskuu ovat sadonkorjuun aikaa. Kuluvan vuoden sato on jopa ennätyksellisen pieni. Viljasadot ovat surkeat, ainoastaan omenista tulee runsas sato. Puolukkasato ei kiinnosta, koska puolukkamättäällä on monta kutsumatonta vierasta – hirvikärpäset ovat tulleet. Sadonkorjuun aikaan liittyy monia vanhan kansan uskomuksia. Elokuun 10. päivä eli Laurin päivä oli lampaiden keritsemispäivä, se oli myös syysrukiin kylvöpäivä eikä perunoita saanut nostaa ennen Laurin päivää. Pärttylinpäivä 24.8. sisältää monta sadonkorjuuseen liittyvää asiaa. Pärttylinpäivään mennessä pellavasato oli korjattava, talon eristykseen tarvittavat sammaleet oli kerättävä kuivumaan. Nauriita ei saanut nostaa ennen Pärttyliä. Myöhäinen ruis oli kylvettävä viimeistään Pärttylinä. Merkittävä päivä oli 29.8. Päivän nimi on Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä. Päivään liittyvät uskomukset ovat 1800-luvun alkupuolelta. Kyseisenä päivänä sadonkorjuu oli ehdottomasti kielletty – sadonkorjaaminen olisi vienyt viljaonnen. Itä-Suomessa tänä päivänä ei saanut poimia marjoja – poimiminen olisi vienyt marjat pois lopullisesti kyseisiltä marjamättäiltä. Omanlaistaan sadonkorjuuta on ihmisten antama palaute. Elokuun alussa Porissa piti kokoustaan yhden ammattiyhdistyksen johto. Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat kokousedustajat ihmettelivät avoimesti Porissa saamaansa palvelua, niin hotellissa kuin kaupungin ravintoloissa ja torilla. He pitivät lähes käsittämättömän erinomaisena saamaansa palvelua ja ihmisten palveluhenkisyyttä ja asiakkaille hymyilemistä. Yksi ihmetys oli kaupungissa liikkuvat punaiset ja vihreät pikkubussit. Ihmetys oli vielä suurempi, kun kuulivat citylinjan hinnan – yksi euro. Jokainen meistä on oman kotiseutunsa lähettiläs. Pieni hymy ei maksa mitään. Hymyyn on helppo vastata hymyllä. Sekään ei maksa mitään. Luonto oli aikaisempien sukupolvien allakka. Sääennustetta ei ollut reaaliaikaisena. Ennuste luettiin luonnosta. Laurin päivän sää ennusti sään aina Pärttylinpäivään saakka. Kyllä elämä oli ”ennen vanhaan” helppoa. "Omanlaistaan sadonkorjuuta on ihmisten antama palaute.