Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Miten sitä keltamultamaalia tehtiinkään? Museo neuvoo korjaamaan vanhaa oikein Merikarvian Fransintilalla Harvalassa

MERIKARVIA Satakunnan Museo järjestää Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa lauantaina 8.9. Merikarvialla. Fransinmäen tilalla vietetään silloin Rakennuskulttuuritalo Toivon korjausneuvontapäivää. Museon intendentti Tuulikki Kiilo ja Fransinmäen tilan omistajat ovat paikalla klo 11 alkaen.   Fransinmäki on yksi Merikarvian Harvalan vanhoista kantatiloista. Nykyisellä paikallaan tila on sijainnut 1800-luvun alkupuolelta eli isojaosta saakka. Tilan rakennukset lienevät 1800-luvulta, mutta tarkkoja rakennusvuosia ei tunneta. Fransinmäellä on viimeksi asuttu 1990-luvun lopussa ja sen jälkeen tila oli tyhjillään ja kylmillään. Nykyiset omistajat ostivat rakennukset ja aloittivat kunnostuksen vuonna 2016. Nuoren parin on tarkoitus päästä muuttamaan taloon vielä tänä vuonna. Korjausneuvontapäivän aikana on mahdollisuus tutustua Fransinmäkeen ja sen korjaukseen. Toivon väki kunnostaa päivän aikana työnäytöksenä Fransinmäen ikkunoita, keittää keltamultaa kuistin maalaukseen ja pinkopahvittaa salin seinää. Toivon väeltä voi myös kysyä korjausneuvoja. Pihalla on talon isäntäväen järjestämä puffetti. Fransinmäki, edelliseltä nimeltään Lahdenvaara ja sitä ennen Wiiki tai Viiki tai Gammelgoord-Viiki, on yksi Merikarvian Harvalan vanhoja tiloja. Kulttuuriympäristöpäivänä järjestetään myös retki Porista Merikarvialle. Retken osallistujamäärä on jo täynnä.      Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on jokasyksyinen tapahtuma, joka aktivoi ihmisiä toimimaan oman kulttuuriympäristönsä ja -perintönsä omaleimaisuuden puolesta ympäri koko Euroopan. Päivien tarkoitus on lisätä tietoa kulttuuriympäristön monimuotoisuudesta, herättää keskustelua sekä edistää paikallisen kulttuuriympäristön tuntemusta ja arvostusta. Suomessa tapahtumat keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun.