Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvian ottoautomaatti uudistuu – myös panot mahdollisia jo syyskuussa

Automatia Pankkiautomaatit Oy:n nykyiset 165 TalletusOtto- ja noin 100 OttoPlus-automaattia ovat kovassa käytössä ja jälkimmäistä mallia aiotaan asentaa vielä reilusti lisääkin lähimmän vuoden aikana. Merikarvialla ottoautomaatti modernisoidaan K-Marketin yhteydessä jo 14. syyskuuta mennessä. Vilkkaimmilla automaateilla tehdään tuhansien ottotapahtumien lisäksi tuhansia talletuksia kuukaudessa ja hiljaisimmillakin satoja talletuksia kuukaudessa. Kolme neljästä talletuksesta sisältää pelkkiä seteleitä ja yli 90 prosenttia talletetusta rahasta on seteleinä. –Sekä yrittäjien että yksityisasiakkaitten talletukset automaateilla ovat edelleen kasvussa, vaikka käteisen nostaminen ja käyttäminen maksamiseen ovat vähentyneet jo pitkään. Kyse on käyttäytymisen muutoksesta ja talletusten siirtymisestä automaateille: Ihmiset tallettavat saamansa käteisen nopeasti ja kätevästi talletusautomaatilla, sen sijaan että maksaisivat sillä pikkuhiljaa ostoksiaan tai veisivät sen konttoriin”, arvioi Automatian käteispalvelujen johtaja Harri Pennanen . OttoPlus-automaatista voi nostaa käteistä aivan kuten muistakin Otto-automaateista. OttoPlus-automaatti on palveluiltaan muutenkin kuin Otto-automaatti, mutta lisäksi sillä onnistuu setelien talletus. TalletusOtto-automaatilla voi käteisen nostamisen lisäksi tallettaa paitsi seteleitä, myös kolikoita suoraan omalle pankkikortille. Setelien talletus näkyy lisävalintana niiden pankkien korteilla, jotka ovat mukana kyseisessä palvelussa. Talletus ei ole mahdollista luottokortilla eikä yhdistelmäkortin credit-valinnalla. Setelien talletus -valinnan jälkeen setelit syötetään siistinä nippuna samaan aukkoon, josta automaatti jakaa rahaa. Mukana ei saa olla kolikoita eikä luonnollisesti muitakaan esineitä. Talletuspalvelu toimii tällä hetkellä OP Ryhmän, Nordea Pankin, Danske Bankin, POP Pankkien, Säästöpankkien - myös Oma Säästöpankki – ja Aktian debit-korteilla. Talletuspalvelu toimii sirullisilla korteilla, joissa on debit-ominaisuus, mukaan lukien Visa Electron sekä yhdistelmäkortit. Talletus ei ole mahdollista luottokortilla eikä yhdistelmäkortin credit-valinnalla. Summa voi olla kerralla 5–5000 euroa. Laite opastaa käyttäjää vaihe vaiheelta: 1. Syötä sirukortti 2. Valitse ”debit”, jos käytössä on yhdistelmäkortti 3. Anna tunnusluku 4. Valitse ”Setelien talletus” 5. Ota kortti 6. Syötä setelit seteliaukkoon 7. Ota kuitti Pankit hinnoittelevat palvelunsa ja julkaisevat palvelumaksunsa omissa hinnastoissaan. OttoPlus-automaatit palvelevat myös entistä laajemmilla palveluajoilla, koska niitä voidaan asentaa läpi seinän, palvelemaan 24/7-periaatteella. Asiakas tunnistetaan sirukortilla ja automaateissa on kameravalvonta. Talletus menee aina korttiin liitetylle tilille. Yhteensä yritys lisää 100 OttoPlus automaattia koko Suomeen.