Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvian valtuustolle liki 200 000 euron lisärahatoiveet – työllistämistoimista myös säästöjä

Merikarvian kunnanvaltuusto saa 17. syyskuuta päätettäväkseen useita eri lisämäärärahatarpeita. Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyisi 42 000 euron lisämäärärahan paikallisen kertaerän jakamista varten. Siitä pääsevät osalliseksi ne viranhaltijat ja työntekijät, joilla kertaerän maksamisen edellytykset täyttyvät, eli käytännössä kaikki ne, jotka ovat loppuvuodesta töissä tiettynä ajankohtana. Tuottavuustavoitteiden ja kertaerän piirissä on kunnan koko henkilöstö ja sopimus liittyy kunta-alan sopimuksiin. Lisää tarvitaan myös uuden ja vanhan kunnanjohtajan palkkakustannuksiin, jotka aiheutuivat ajalta jolloin molemmat olivat töissä. Valtuustolle esitetään 36 000 euron määrärahan lisäämistä tarkoituksen. Suurin 110 000 euron esitys koskee työllisyyden hoitoa. Kunta on mahdollistanut 8 kuukauden mittaiset työsuhteet perinteisen puolen vuoden sijasta. Työllistämistukipalkkoihin varattiin budjetissa 91 477 euroa, josta jo elokuun loppuun mennessä oli käytetty 118 388 euroa, eli varaus on ylitetty jo yli 36 000 eurolla. Kyse on työllistämistoimien aktivoimisesta, ja sillä on myös positiivisia kerrannaisvaikutuksia. Vastapainona kunta on saamassa esimerkiksi työllistämistukituloja 60 000 euroa, eli puolet enemmän kuin budjettia tehdessä arvioitiin. Toimet pienentävät myös kunnan maksuosuutta työmarkkinatuesta. Vuonna 2017 siihen hupeni lähes 195 000 euroa, nyt työllistämistoimien aktivoinnin ansiosta tarkoitukseen on käytetty noin 80 000 euroa, eli kunnan säästöksi arvioidaan yli 60 000 euroa. Työllistämistukipalkalla on tällä hetkellä 8 työntekijää ja 10 muuta on erilaisissa työkokeiluissa. Osan työt jatkuvat vielä ensi vuonna.