Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Yksi raha-automaatti riittää Merikarvialla – setelirahaa voi nostamisen lisäksi myös tallettaa jatkossa vain K-Marketissa – lähin kolikkoja tallettava automaatti on Porissa

MERIKARVIA S-ryhmä on ilmoittanut luopuvansa rahan nostoautomaateista. Myös Merikarvialla automaatin paikka vaihtuu jatkossa S-Marketista K-Markettiin. Toistaiseksi molemmat ovat käytössä. Automatian edustajana perjantaina uutta tallentavaa OttoPlus-automaattia esitellyt käteispalveluista vastaava päällikkö Juha Ratinen kertoi käteistalletusten määrän yllättäneen yhtiön. Näin ollen tallentavia automaatteja lisätään nykyisestä 100:sta 200:an sitä mukaan, kun tiloja löytyy. Merikarvialla avattiin perjantaina K-Marketin yhteydessä sisääntuloaulassa OttoPlus-automaatti. Perinteisten käteisnostojen lisäksi sillä voi nyt tallentaa myös seteleitä. Kolikkojen tallentaminen vaatisi TalletusOtto-automaatin, ja niitä sijoitetaan vain kasvukeskuksiin. Lähin kolikkoja tilille siirtävä automaatti löytyy Porin Puuvillasta. Honkajärvellä asuva Maria Tella katsasti heti avauspäivänä automaatin nostamalla rahaa. Talletettavaa eläkeläisellä on harvoin, mutta rahan nostaminen onnistui niin kuin aina ennenkin. –Eli sirukortti siniseen aukkoon, opasti Ratinen käyttäjiä. Automaatti on avoinna silloin kuin markettikin. Automatia Oy:n yhtenä omistajana Osuuspankki tukee kehitystä. OP:n yösäilöjä vähennetään vähitellen, sillä yrityksetkin haluavat käteistalletusten näkyvän heti tilillä eikä parin päivän viiveellä. –Käteisen käyttö vähenee koko ajan 10–15 prosenttia vuodessa. Varmaan edelleenkin käteistä kertyy lähinnä apteekkeihin ja Alkon liikkeisiin, Ratinen arvioi. Tallentavat automaatit on todettu turvallisiksi. Jos se jostain syystä ei tunnista seteliä rahaksi, asia tarkistetaan. Onko talletus varmasti turvallista kauppaliikkeessä? –Sivusuojat ja näppäimistön suojat turvaavat toimenpiteet sivullisilta, Ratinen toteaa. Sisätiloja ei juurikaan tehdä 24 tuntia vuorokaudessa toimiviksi, sillä pankit ovat todenneet niissä asiakkaiden aiheuttamia häiriöitä liian usein.