Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merimaan kaavaa muutettiin kauppojen vauhdittamiseksi

Nakkilan seurakunta on kaupitellut Merimaan leirikeskustaan jo pitkään. Kaupankäynnin nopeuttamiseksi seurakunta haki kaavamuutosta alueelle, sillä leirikeskusta on ollut vaikea saada kaupaksi. Maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto hyväksyi lomakyläalueeksi osoitetun alueen muuttamisen yhdeksi vakituisen asumisen paikaksi ja yhdeksi lomarakennuspaikaksi. Merimaan tilan pohjoinen metsäalue jää edelleen maa- ja metsätalousalueeksi. Nakkilan seurakunta on järjestänyt Merimaassa esimerkiksi rippileirejä. Leirikeskuksessa on majoitustilat noin 50 hengelle. Päärakennus on rakennettu 1900-luvun alkupuolella ja peruskorjattu 70-luvulla. Päärakennuksessa on ruokasali, koneellistettu keittiö, yläkerrassa kaksi kuuden hengen majoitushuonetta ja yksi kahdeksan hengen huone, alakerrassa yksi yhden hengen huone ja yksi kuuden hengen huone. Majoitusrakennus on kunnostettu navettarakennuksesta majoituskäyttöön 1980-luvulla. Rakennuksen yläkerrassa on kokoontumistila 50 – 100 hengelle ja kuusi neljän hengen majoitushuonetta. Kaikissa majoitushuoneissa on kerrossängyt. Rannassa on vuonna 1997 valmistunut tilava rantasauna. Tontilla on lisäksi leirikirkoksi kunnostettu aittarakennus ja grillikatos.