Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Avataan ovi menneeseen: Pelimies tuli maaliin housujaan kannatellen

MUISTELU Vuosi 1944, sota oli hävitty, tai kuten Leo Riutun henkilöhahmo Tuntemattomassa Sotilaassa sanoo: “Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, toiseksi sijoittui piäni ja sisukas Suami!” Taistojen tauottua alkoi epävarmuuden aika, Hertta Kuusinen kailotti avoimesti: “Meidän tiemme on Tsekkoslovakian tie.” Ei ollut! Karjala jouduttiin luovuttamaan, yli 400 000 siirtolaista joutui jättämään kotinsa. Minusta Karjalanheimo oli se, joka parhaiten kesti evakkovaiheen, mitenkäs me satakuntalaiset? Niin ja entäpäs Pohjanmaan väki, herranjestas siinä sitä olisi melske käynyt! Tali-Ihantalassa ratkaistiin maamme kohtalo. Eversti, sotahistorioitsija Visuri kertoi, miten lähellä tuhoa olimme. Noin 29000 miestä jätti asemapaikkansa, aseensa, sellaisessa tulihelvetissä ihmismieli ei kestä. Osuvasti Visuri kuvaa hetkeä, jolloin jotain outoa tapahtui. Tulitus hiljeni, vihollisen kalustoa alettiin siirtää pois, kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut! Rauhanehdot olivat rajut, sotakorvaukset mitoitettiin sellaisiksi, että selviytyminen olisi mahdotonta, maa voitaisiin miehittää. Kansa ei taipunut. Viimeinen sotakorvausjuna lähti 1952, Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi, Suomi järjesti Olympiakisat, tuo jääräpäinen Jukolan Juhanin tapainen harjastukkainen kansa näytti voimansa. Kuitenkin tykinkantaman päässä Helsingistä oli 25 000 miehen varuskunta, Porkkalassa! Kotikunnassani liikunnalla oli tärkeä merkitys, pesäpallolla oli hyvä aloittaa. Miesjoukkueen lisäksi Innolla oli myös naisjoukkue, Koskenkorvan Laura sitä veti. Yleisurheilussa alkoivat seuraottelut. Siikaisten Sisu tuli Innon vieraaksi. Yhteiskoulun pihalla suoritettiin hypyt, samoin kuula ja kiekko, keihäs koulun takana olevalla mättäisellä niityllä. Siellä heittojen mittaus oli omanlaisensa, kotiinpäin vedettiin puolin ja toisin, perkeleitäkin ladottiin, ei nyt sentään tekstiileihin tartuttu! Juoksujen menestyjä oli suosikkimme, Vuorisen Viljo, Vikki, Peipusta. Hän voitti 400 metriä, ratkaisi ruotsalaisviestin. Vikin tyyli oli Zatopekmainen, mutta matka joutui. Poikien 4x100 metrin viestiä kuljettivat nimet Mäkipuron Juhani, Peltosen Lasse, Hiltusen Hannu ja Viinamäen Heikki. Seuraotteluissa Sisu oli parempi, tasaisempi. Siikaisissa 3000 metrin juoksuun piti löytää Holmin Anterolle kaveri. Pistettä lähti hakemaan Hakasalon Paavo, hyvinhän se aluksi meni, sitten katkesi verkkarihousuista vyötärönauha, housujaan kannatellen hän tuli maaliin. Oli “pelimies” jo silloin! Siikaisissa 1500 metrin lähtöviivalle ilmestyi pitkätukkainen, oudonlainen, vähän erakkomainen nuori, joka kellotti sellaisen ajan, että ajanottajat epäilivät kellojaan. Nuorukainen oli Ilmari Taipale. Porissa RU-38:n riveissä, Olli Virhon hoivassa hänestä kehittyi moninkertainen Suomen mestari, edusti maatamme myös Helsingin ja 1956 Melbournen olympialaisissa. Pitkäaikainen työtoverini Haminan satamassa, Ilkka Auer, oli mukana Melbournessa 3000 metrin esteissä. Ilkka kertoi, miten he lokakuussa 1956 Warkaudessa juoksivat viiden muun juoksijan kanssa viimeistelyjuoksun. Rinteenpää voitti, Ilkka jäi reilun sekunnin. Ajat olivat aivan huippuluokkaa! Edellytykset jopa mitalipallille olivat olemassa. Mitä kisapaikalla tapahtui, Ilkan aika painui yli 9 minuutin, ei menestynyt Rinteenpää, ei myöskään Taipale. Nämä kolme pyysivät johtoa tutkimaan, mitä kunnolle tapahtui ja miksi. Kukaan ei tutkinut. Ilkka oli menossa saunaan, joukkueen johtaja, Piirto, lohkaisi: “Olipa Auerilla pitkä saunamatka!” Ilkka vei protestiksi edustusasut Liittoon. Tuntuu tutulta, eikö? Kristiina Mäkelä, pituushyppääjämme EM-kisoissa, halusi keskustella, kyseenalaistaa. Johdon vastaus tyyliin “hyppää sä vaan, he johtavat”. 1956–2018, sama pomottaminen jatkuu. Te siellä Kotikylässä, yritetään pysyä menossa mukana! Antti