Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kräsoorasta portti Selkämerelle – työt saattavat alkaa jo tänä vuonna

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry tukee Merikarvian kunnan hanketta, jonka tarkoitus on tehdä Kräsooran saaresta lähiluontokohde porttina Selkämeren kansallispuistoon. Yhdistys myönsi tukea 50 prosenttia kuluista eli 15 000 euroa. Hankkeella vastataan kuntalaisten, kesäasukkaiden ja paikkakunnalle saapuvien matkailijoiden sekä yhdistyksien ja matkailuyrittäjien toiveisiin ja tarpeisiin paikkakunnan virkistysalueiden kehittämisestä. Saarelle on jo rakennettu silta, joten tuleva luontokohde on hyvin niidenkin kuntalaisten ja matkailijoiden saavutettavissa, joilla ei ole venettä. Saarella on kymmenen vapaa-ajanasuntoa. Merikarvian kunta omistaa saaren pohjoisosasta alueen. Tällä hetkellä kunnan omistama alue on täysin luonnontilassa. Se on kuitenkin kaavoitettu ulkoilu- ja retkeilyalueeksi. –Saaren läpi kulkevan tien päähän rakennetaan kuuden auton parkkipaikka ja kääntymispiste. Parkkipaikalta rakennetaan autoliikenteeltä suljettu luonnonmukainen huoltotie laavulle ja laiturille. Tarkoitus on rakentaa alueelle laavu ja käymälä. Myös laiturin rakentamista on pohdittu. Kohde voisi olla esimerkiksi melojien käytössä, sivistysjohtaja Jari Kosma sanoo. Hanke täydentää merellistä virkistysalueverkostoa Selkämeren kansallispuiston pohjoisosan läheisyydessä ja Merikarvian keskustan läheisyydessä. Alueen hyvä sijainti mahdollistaa eri yhdistyksille, matkailutoimijoille ja muille tahoille keinon kehittää omaa toimintaansa merellisessä hengessä myös ympärivuotisuutta silmällä pitäen. Kräsooran virkistysalue on matalan kynnyksen luontoretkikohde kylän koululle sekä varhaiskasvatukselle, koska se on saavutettavissa esimerkiksi polkupyörällä. Nyt suunnitelmissa oleva hanke sisältää paikan kehittämisen ensimmäisen osan. Tarkoitus on jatkaa alueen kehittämistä ja rakentamista myöhemmin tulevaisuudessa. –Maatyöt parkkipaikan ja huoltotien osalta saatetaan aloittaa vielä tämän vuoden puolella, Kosma arvioi.