Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvian joululehteen odotetaan nuorten kirjoituksia

Merikarvian Joulu 2018 ilmestyy perinteisesti ennen ensimmäistä adventtia. Joulumarkkinoille ilmestyvä lehti on järjestyksessään 26. julkaisu. Lehden sisältö käsittelee vuosittain paikkakunnan vanhan historian lisäksi myös kuluneen lähiajan tapahtumia kuvin ja sanoin. Tutut kirjoittajat ovat avustaneet lehteä vuodesta toiseen. Odotamme juttuja heiltä myös nyt, mutta toivomme avustajajoukkoomme uusia tarinoiden kertojia. Myös runot ovat tervetulleita. Juttupalkkiota ei makseta, mutta toki kirjoittajakappale on ilmainen. Odotamme nuorten panosta lehden sisältöön. Vielä voi tekstejä lähettää myös nuorten kirjoituskisaan, johon valitettavasti on ollut vaisu kiinnostus. Valokuvat mieluimmin sähköisessä muodossa. Aineisto viimeistään 10. lokakuuta osoitteeseen tai postin kautta Altti Mäntylä, Soittokalliontie 7, 29900 Merikarvia. Lehden julkaisijana ovat Merikarvia-seura ja Lions Club Merikarvia. Tuotto käytetään kotiseututyöhön ja hyväntekeväisyyteen.