Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Tapaamisessa riitti tarinoita

Kuudelletoista nuorelle on muistojen kultaiseen kirjoon piirtynyt elävästi mieleen kevään päivä 1963. Tuolloin silloisesta Merikarvian Yhteiskoulusta valkolakin päähänsä laittoi nuoret, joille vuosien uurastuksen jälkeen täyttyi unelma, olen ylioppilas. Kaihoisin mielin jätettiin tuttu ja turvallinen oppilaitos. Tiet erkanivat. Edessä olivat uudet haasteet, pääsykokeet kouluihin, joiden kautta avautuisi oma ura, oma paikka yhteiskunnassa. Nyt, 55 vuotta myöhemmin on aika kokoontua, muistella kouluaikaa, opettajia. Ikkunasta avautuva merimaisema inspiroi, muistoja kertomassa on paikalla kahdeksan, ja kerrottavaa riittää. –Kunnioitettiin opettajia ja toisiamme, oltiin ystäviä. Koulussa oli hyvä yhteishenki. Rehtori Leila Säynäjärvi loi kannustavan ilmapiirin. Hän kannusti oppilaita, oli oikeudenmukainen ja mielestäni rakensi koulua oikeaan suuntaan yhdessä koulun johtokunnan kanssa, muisteli Osmo Santala. Osmon ajatuksiin yhtyvät myös muut paikallaolijat. Opettajat saavat kiitosta osakseen. Vaihtuvuus oli pieni, ja useat opettajat viihtyivät Merikarvialla pitkään. Tämä oli etu myös oppilaan kannalta katsottuna. Matematiikkaa opetti Irma Sillanpää usean vuoden ajan ennen siirtymistä Poriin. Yhteinen mielipide, että Irma oli paras opettaja. Hän menehtyi elokuussa yli 90-vuotiaana. Tiitisen Olav i, ”Polle”, tunnettiin jämptinä, mutta asiallisena, jolta irtosi myös vitsejä. –Pojat olivat tupakalla ulkovessassa, kun välituntivalvojana ”Polle” tuli paikalle. Käsky oli lyhyt ja ytimekäs: Kaikki ulos, joilla ei ole lihanpala kouras, Santala kertoi. Opettajista esiin nousee myös pidettynä Anttilan Heikki ja Aihe Lastu . Musiikkia opetti Rannikon Reino , vähän ankara, mutta tasapuolinen. Liikunta ei kovasti Santalan Osmoa kiinnostanut, mutta mieleen on jäänyt lause: Jaahas pojat, kävellään Kansan kaupan luo ja takasin. Rantalan Risto ohjasi pojille liikuntaa. Tuolloin, 1960 -luvulla kaikilla ei ollut mahdollisuuksia mennä oppikouluun. Koulu oli maksullinen. Lukukausimaksun lisäksi oli hankittava oppimateriaali aina papereista alkaen. –Oppilaan suhtautumisesta kouluun oli oma merkityksensä. Ei ollut itsestään selvää, että yleensä mentiin oppikouluun. Monelle aikamoinen kynnys, mennä ja päästä kouluun, joka tarjosi paremman lähtökohdan elämässä eteenpäin, kertoi Tellervo Aaltonen (os. Riihiaho). Myös oppilaan kotipaikan sijainnilla oli merkityksensä. Kulkuyhteydet eivät olleet tämän päivän tasolla. Siksi monelle tuli tutuksi "kortteeriasuminen”, eli asuminen vuokralla lähellä koulua. Samoin ihmeteltiin opettajien viihtymistä täällä, kun asunto oli usein vaatimaton yläkerran huoneisto tai vastaava. Lienee selvää, että Merikarvian Yhteiskoulua pidettiin jo tuolloin oivana opinahjona myös opettajien keskuudessa. Tarinaa riitti. Muisteltiin vanhaa Merikarviaa. Kaivattiin savustamon tuoksua, traktoriliikennettä sahalle ja elokuvateattereita. Toisaalta, ihmeteltiin miten pieni Merikarvian kunta on elävä, vauras ja viihtyisä. Yhteinen kanta, että asioita on hoidettu ammattitaidolla. "Pojat olivat tupakalla ulkovessassa, kun välituntivalvojana ”Polle” tuli paikalle. Käsky oli lyhyt ja ytimekäs: Kaikki ulos, joilla ei ole lihanpala kouras, Osmo Santala