Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Päiväkodin sisäilmaa parannettu monin tavoin – tekemistä riittää vielä

Norkoolin päiväkodin sisäilmassa on ollut puutteita. Osa henkilökunnasta oli saanut oireita huonosta sisäilmasta, mutta nyt oireet ovat teknisen johtajan Risto Lehtosen mukaan poistuneet. Päiväkodin ilmanvaihto tasapainotettiin viime keväällä. –Sisäilman parantamiseksi ilmanvaihtojärjestelmiä on tasapainotettu siten, että tulo- ja poistoilma ovat mahdollisimman lähellä toisiaan. Mahdollisimman pieni alipaine jätettiin turvaamaan rakenteita, Lehtonen kuvailee. Tänä syksynä Nipsujen oleskelutilaan asennettiin koneellinen ilmanpuhdistin. Lisäksi ryömintätilan ja kellarin alipaineistus saatiin valmiiksi. Teknisen toimen tarkoitus on korjata vielä yksi wc-tila. Päiväkodin vanhassa osassa korjataan yksi lattia osittain. Lisäksi ensi kesänä on tarkoitus korjata maanpinnan kallistukset rakennuksesta poispäin ylärinteen puolella. Samoin kuistien kattovedet johdetaan pois päin rakennuksesta. Ensi kesälle jää vielä ryömintätilojen puhdistaminen orgaanista ainesta sisältävistä rakennusjätteistä. Lisäksi mikrobivaurioituneet lämmöneristeet vaihdetaan niiltä alueilta, joissa vaurioita on havaittu.