Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Osaatko sinä säilyttää malttisi? Väkivallan uhka hoitotyössä on vaiettu ongelma

– Meille on huudettu, on haukuttu, on lyöty, raavittu ja purtu. On yritetty potkia tai lyödä erilaisilla astaloilla. On oltu puukon kanssa vastassa. Ei näitä nyt joka vuoro tapahtunut, mutta tapahtui kuitenkin. Nykyisessä työpaikassani asiakasmateriaali tosin on jo valikoituneempaa ja tasaisempaa. Näin kertoo reilu parikymmentä vuotta hoitotyötä tehnyt Mika Lehestö . Lehestön mielestä hoitotyössä koettuun väkivaltaan suhtaudutaan hieman samaan tyyliin kuin joskus 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa huumeisiin. Tuolloin koko huumeongelma kiellettiin, vaikka todellisuudessa homma oli jo karannut käsistä. – Myös väkivalta on asia, mikä halutaan kieltää. Lehestön mukaan hoitotyötä tekevät kokevat väkivaltaa tai sen uhkaa erityisesti poliklinikoilla, ensihoidossa kentällä, psykiatriassa ja mielenterveystyössä, kehitysvammaisten hoidossa ja vanhustyössä. Suurin todennäköisyys vaaratilanteille on ilta- ja yöaikaan sekä viikonloppuisin. Erityisen hurjaa meininki on päivystysluonteisilla vastaanotoilla juhlapyhien aikaan. – Silloin ompelutehtaaseen on jonoa, kun jokainen hoitoon pääsyä odottava on loukannut itsensä jotenkin. Jonottaminen kiristää pinnaa, varsinkin kun on pää sekaisin päihteistä. Osalla heistä on pieni kynnys käydä hoitohenkilökuntaan käsiksi. Asiakkaiden lisäksi myös omaiset voivat olla hyvin vaativia. – Puhutaan niin sanotusta aggressio-oppineesta porukasta, eli ihmisistä jotka ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi möykkäämällä ja käyttäytymällä hyökkäävästi. Ihminen saattaa esimerkiksi tulla näyttämään keskellä yötä päivystykseen jalkapohjassa olevaa känsää ja raivostua, kun hänelle sanotaan, että tämä ei ole päivystysasia. – Asiakas vimmastuu ja haukkuu hoitajat sukupuolesta riippuen huoraksi tai homoksi. Sitten hän kirjoittaa suivaantuneena mielipideosastolle kirjoituksen, jossa känsä onkin muuttunut rintakipukohtaukseksi. Terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole oikeutta paljastaa potilastietoja, joten henkilökunta ei voi puolustaa itseään. Paloesimies Jussi Jokinen kertoo, että useiden tutkimusten mukaan ensihoidossa väkivaltaa ja sen uhkaa ovat kokeneet lähes kaikki, eli noin 90 prosenttia työntekijöistä. Uhka- ja väkivaltatilanteet ovat yleistyneet niin paljon, että niitä ilmenee päivittäin. – Väkivalta on niin yleistä, ettei sitä saa sivuuttaa. Jostain syystä hoitoalalla on sellainen mentaliteetti, että väkivalta vähän niin kuin kuuluu tähän duuniin. Mutta eihän kenenkään pidä saada turpaan töissä tai kuunnella sitä määrää suun soittamista, mitä hoitohenkilökunta nyt kuulee, Mika Lehestö sanoo.  Ongelma on monisäikeinen ja väkivalta muuttuu kokoajan raaemmaksi. Samaan aikaa joka puolelta karsitaan resursseja ja mennään minimimiehityksellä. – Työ alkaa olla niin kuormittavaa, että alan olla todella huolissani hoitotyötä tekevien jaksamisesta. On raskas elää, jos pelottaa mennä töihin, koska siellä voi sattua mitä tahansa, Mika Lehestö sanoo. Sekä Lehestö ja Jokinen ovat sitä mieltä, että koulutusta väkivaltatilanteiden varalle ei ole tarjolla alkuunkaan riittävästi. Uhkatilanteiden ennakointi ja tunnistaminen on kaiken a ja o. Ja tietenkin myös itsensä sekä parin suojaaminen alkaneelta hyökkäykseltä. – Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen pitäisi sisältyä hoitajan peruskoulutukseen. Ja myöhemminkin koulutusta pitäisi olla tarjolla koko ajan sopivina annoksina. Työnantajat eri puolilla Suomea tarjoavat henkilökunnalle koulutuksia, mutta ne ovat laadultaan hyvin vaihtelevia. – Neljän tunnin itsepuolustuskurssi, missä vähän vapaudutaan otteista, on aika suurta huijausta. Ei niitä asioita kukaan muista tai osaa enää kolmen vuoden jälkeen. Ja siinä vaiheessa, kun joku käy käsiksi, on huono sanoa, että työ tekijäänsä opettaa.  Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu siitä, että esimerkiksi ensihoitajille pitäisi antaa oikeudet voimankäyttöön. Mika Lehestön mielestä se on kuitenkin vihoviimeinen vaihtoehto, koska väkivalta johtaa aina väkivaltaan. Jos hoitohenkilökunta alkaa vääntää asiakkaiden kanssa, niin tottahan asiakkaat ajattelevat, että heillä on oikeus vääntää takaisin. Lehestön ja Jokisen mielestä on huolestuttavaa, että nykyihmisillä on enemmän oikeuksia kuin velvollisuuksia. Siksi hoitotyötä tekeville pitäisi tehdä omat oikeudet ja velvollisuudet entistä selvemmiksi. – Alalla oleville pitää opettaa, mitä he saavat ja mitä eivät saa tehdä ja mitä täytyy tehdä, Jussi Jokinen sanoo.  Tärkeää on myös opettaa akuutin stressin vaikutus omaan, työparin ja potilaan toimintaan ja ajatteluun. Mikä sitten auttaa jaksamaan yhä haastavammissa työolosuhteissa? – Jokaisella lienee tähän oma vastauksensa. Omasta mielestäni niitä asioita on monia. Kun hyvä porukka toimii hyvin yhteen moniammatillisena työryhmänä esimerkiksi hoitotilanteessa, on siinä oma fiiliksensä. Työn haastavuus ja monipuolisuus on toinen. Ja vaikka alalla saattaa kyynistyä, niin kai siellä jossain kuitenkin on ihan halu auttaa toisia ihmisiä. Olen joskus todennut, että sitten jos en enää välitä toisista ihmisistä, vaihdan alaa, Mika Lehestö sanoo.