Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Rauhoitetut linnut saivat aikaan miljoonavahingot maataloudelle – vahingonkorvausten määrä kaksinkertaistui, uusista naakan tuhoista ei enää makseta mitään

Määrä on yli kaksinkertainen viimevuotiseen verrattuna. Suurin osa avustuksista, noin 1,2 miljoonaa euroa, kohdistui maataloudelle aiheutuneisiin vahinkoihin. Eniten avustuksia maksettiin valkoposkihanhien, naakkojen ja kurkien maataloudelle aiheuttamista vahingoista. Vuosittain valtaosa ely-keskusten saamista avustushakemuksista koskee lintujen aiheuttamia maatalousvahinkoja. Keskeisenä syynä tämänkertaiselle hakemusten suurelle määrälle olivat vuoden 2017 poikkeukselliset sääolosuhteet. Sekä keväällä että syksyllä viileä ja sateinen sää heikensi lintujen ravinnon saantia luonnosta, jolloin linnut pysähtyivät ruokailemaan Suomeen tavallista pidemmäksi ajaksi. Linnut pääsivät syömään puimattomille pelloille, koska syksyllä viljat puitiin tavallista myöhemmin. Ruokailu aiheutti paikoin poikkeuksellisen suuria vahinkoja. Tämän vuoden elokuussa voimaan tullut metsästyslain muutos poisti naakan luonnonsuojelulain rauhoituksen piiristä ja salli lajin metsästyksen pesimäajan ulkopuolella. Tämän vuoksi elokuun jälkeen sattuneista naakkavahingoista ei enää makseta avustuksia. Suurimmat avustukset maksettiin Pohjois-Karjalan (484 800 euroa), Kaakkois-Suomen (noin 320 300 euroa) ja Etelä-Pohjanmaan (noin 143 300 euroa) ely-keskusten alueille.