Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

He toteuttivat unelmansa: mökille vakituisesti asumaan – porilaisista tulee merikarvialaisia

Merikarvia saa Porista kaksi uutta asukasta, kun Arimo ja Jaana Hautala muuttavat vakituisesti Riispyyn mökilleen asumaan. Virallinen hakemus pyörii vielä jonkin aikaa byrokratian rattaissa, mutta käytännössä pariskunta harjoitteli asumista mökillä jo viime talvena. Mökki sijaitsee 15 kilometrin päässä kunnan keskustasta mutkikkaiden hiekkateiden päässä. Eikö täällä ole pelottavan pimeää ja yksinäistä talvella? –Ei täällä ole mitään pelättävää. Täällä vuodenaikojen vaihtelun näkee aivan eri tavalla kuin kaupungin keskellä, ja metsän eläimiä on hienoa seurata. Eilenkin kolme peuraa käveli pihamme halki. Ja kun oikein tuulee mereltä, se tuntuu elämältä, Jaana kertoo. Täydellisen pimeääkään ei rannalla ole. –Porin suunnalta häämöttävät Meri-Porin kivihiilivoimalan ja tuulimyllyjen valot. Naapurin kesämökin lamputkin loistavat pimeässä, Jaana sanoo. Talvessa on aivan oma viehätyksensä –Kun meri jäätyy, elinpiiri laajenee. Merenjäällä kävelemme, ajelemme mönkijällä ja käymme pilkillä, Arimo luettelee. Kaikkina vuodenaikoina he seuraavat rannikon lintuja. –Muistan kun 1970-luvulla täällä Selkämeren rannikolla ei näkynyt lainkaan merikotkia. Nykyisin niitä näkee miltei päivittäin. Siitä olen tyytyväinen, että merimetsojen määrää täällä on saatu rajoitettua. Siihen saatiin kolmevuotinen häirintälupa. Saa nähdä, miten sitten käy ensi keväällä, kun lupa ei enää ole voimassa. Toivottavasti ne eivät palaa yhtä runsaslukuisina kuin aikaisemmin, Arimo pohtii. Pariskunta mökkeili aikaisemmin Siikaisissa Siikaisjärven rannalla. –Porilaisina olemme tottuneet meren läheisyyteen ja halusimme mökkimmekin olevan meren rannalla. Täällä on eri tavalla avaruutta ja valoa. Vuonna 2006 sitten löysimme tämän paikan, Jaana juttelee. Tontilla oli alun perin vain pieni rantasauna ja varastorakennuksia. –Näimme heti paikan mahdollisuudet. Tässä oli kunnan vesijohto ja sähkölinja lähellä. Rakensimme mökin alusta alkaen sellaiseksi, että tässä voi asua vuoden ympäri. Paikallinen rakennustarkastaja on paikat tutkinut, ja rakennus läpäisi tarkastuksen. Ei talon eristys ehkä kaikkein kovimpia lämpöarvoja saavuta, mutta hyvin tässä on tarjettu, Arimo kertoo. Mökissä on kaikki nykyajan mukavuudet. Lämpöä taloon tuovat vuolukivitakka ja lattialämmitys. Talon katolla on pitkä rivi aurinkokennoja. –Käytämme aurinkoenergiaa sähköntuotantoon. Sen osuuden mitä sähköstä jää yli, sähkölaitos ostaa. Sähkölaskut ovat pysyneet pieninä, sähköasentajan työstä aikoinaan eläkkeelle jäänyt Arimo myhäilee. Jätevesiä varten tontilla on umpisäiliö. Kesäkäytössä on lisäksi helposti tyhjennettävä kompostivessa. Hautaloille muutto mökille merkitsee pitkäaikaisen haaveen toteutumista. Käytännössä muutto oli mahdollista toteuttaa, sillä Arimo on päässyt eläkkeelle, ja Jaana käy Porissa töissä vain parina päivänä viikossa. Pariskunta on kokeillut asumista kerrostalossakin, mutta se ei heille sopinut. –Ei meistä ollut siihen. Aina pitää miettiä omaa elämäänsä niin, ettei häiritse muita. Täällä on oma vapautensa. Täällä voin vaikka ruveta imuroimaan illalla yhdeksän aikaan. Minusta on myös mukava käydä pihalla heti aamulla yöpaidassa miettimättä, mitä naapurit tuumivat. Ja joskus on kiva pulahtaa mereen ilman rihman kiertämää, Jaana paljastaa.