Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Mielipide: Kalaa ja kulttuuria?

Nyt täytyy ihmetellä mitä kunnassamme on tapahtumassa? Pitkään ja johdonmukaisesti on rakennettu kunnan imagoa, ja nyt yhteistyö tuntuu rakoilevan. Puheissa on jo aiemmin vilahdellut aikeita, että otteet olisivat kovenemassa eikä ole vain oletettava, että kunnan talous pysyisi jatkossa yhtä hyvällä tolalla. Totta tuokin, mutta tapahtumiin ja kulttuuriin panostus ei ole yksiselitteisesti kulu vaan olennainen osa kesäkuntamme imagoa ja houkuttelevuutta. Kesävieraat ja kunnassa viihtyvät kesäasukkaat tuovat monelle yrittäjälle kaivattua ostovoimaa. Kuntaan on kuin ihmeen kautta saatu valtakunnan tason ammattilainen Annu Valonen toimimaan tällä kentällä. Henkilö, jolla on paloa, osaamista ja ennen kaikkea kontaktit tähän tehtävään. Puhumattakaan, että hän on viikottain tv:stä tuttu sekä aktiivinen somen puolella – asiat, joita ei voi sivuuttaa tänä päivänä. Vaikea on käsittää, että olisimme tilanteessa, ettei Merikarvian kunnalla olisi halukkuutta jatkaa yhteistyötä? Mitä tulee Kutujytään niin ehkäpä sekin olisi pysynyt budjetissaan, jos ammattilaisen tietotaitoa olisi käytetty edes suunnitteluvaiheessa? Kyseessä on lisäksi osa-aikainen toimi, jossa henkilö itse olisi valmis toimimaan sesongin mukaisesti. Kunnasta voisi löytyä muitakin vastaavia vaikkapa lukukauden aikaisia osa-aikatöitä. Järjestin mieheni kanssa kesällä Merikarvian ensimmäisen amerikanautonäyttelyn; kunnan kanssa sovittiin tilojen käytöstä sekä mainosavusta ja laaja joukko paikallisia yrityksiä sponsoroi tarvikkeita käyttöömme. Homma onnistui omien kontaktien avulla ja näyttely kokosi melkein 900 kävijää. Samalla tavalla kunnan ja paikallisten toteuttajien yhteistyöllä saadaan jatkossakin kuntaan monipuolista toimintaa. Ja samoin osaava henkilö pystyy kulttuuripuolella toteuttamaan annettua budjettia: monipuolisesti, omaan osaamiseensa ja kontakteihinsa luottaen. "Ihmisen kokoisia elämyksiä" kuten Valonen toteaa. Joskus tehtäväkuvien järjestelykin voi olla järkevää, mutta nyt kuvailtuun uuteen virkaan pitäisikin olla todellinen ihmemies vai henkilö? Yhtä todennäköistä jälkeä tulee kuin haettaisiin yhteen virkaan maalari, kokki ja lentäjä. Ikävää tässä on myös viittaus, ettei jo sovitusta asiasta pidettäisikään kiinni? Ollaanhan Pröttiksellä pruukattu toimia jämptisti? Olisiko vielä järkeilyn paikka? Kesää 2019 odotellessa,