Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Katso kuvat palopaikalta: Remontissa oleva ulkorakennus syttyi tuleen – raju palo levisi myös omakotitaloon Koulutiellä

Merikarvialla sammutettiin suurta rakennuspaloa usean tunnin ajan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Hälytys palopaikalle tuli kello 1.21. Koulutiellä syttynyt tulipalo aiheutti vaurioita kaikkiaan kolmelle eri rakennukselle. Tuli sai alkunsa 40 neliön kokoisesta remontissa olevasta ulkorakennuksesta. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle ulkorakennus oli jo täyden palamisen vaiheessa. Palo oli niin voimakas, että siitä johtuva lämpösäteily sytytti palamaan myös pihapiirin rintamamiestalon seinää ja kattoa. Samoin pihapiirin toisen asuinrakennuksen seinä sai vaurioita lämpösäteilystä. Ulkorakennus tuhoutui palossa korjauskelvottomaksi ja rintamamiestalokin kärsi mittavia vahinkoja, sillä siitä jouduttiin purkamaan muun muassa kattoa, jotta tuli saatiin sammumaan. Henkilövahingoilta laajassa palossa vältyttiin. Pelastuslaitoksen sammutustyöt ja jälkivartiointi jatkuivat sunnuntaiaamuun saakka. Palon syttymissyy on epävarma ja poliisi tutkii asiaa.