Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Unitutkija ehdottaa: Aloita työpäivä vasta kymmeneltä – entisellä rehtorilla on esittää todiste, että myöhemmät aamut toimivat

Unitutkija Paul Kelleyn mukaan perinteinen yhdeksältä tai aiemmin alkava toimistotyöaika vahingoittaa liikaa ihmisten terveyttä. Hänen mukaansa työnantajien tulisi myöhentää töiden aloittamisaikaa vähintään tunnilla, jos nämä haluavat, että työntekijät ovat terveitä ja iloisia. Ennen kymmentä työskentely tekee Kelleyn mukaan työntekijöistä sairaita, uupuneita ja stressaantuneita. Kelley sanoo uudessa kirjassaan, että jokaisen tulisi saada noudattaa omaa sisäistä kelloaan nukkumis- ja heräämisaikojen suhteen. Tämä voi tarkoittaa, että joidenkin työntekijöiden tulisi saada aloittaa työt vasta puoliltapäivin. –Länsimaissa aikuiset nukkuvat keskimäärin kuusi ja puoli tuntia yössä, vaikka tiede on osoittanut, että tarvitsisimme vähintään kahdeksan, Kelley kertoi Sunday Timesille. Merkittäviä terveysvaikutuksia Kelleyn mukaan on elimistölle haitallista pyytää sitä toimimaan jopa monta tuntia aiemmin kuin on normaalia. Unenpuute iskee muun muassa keskittymiskykyyn ja pitkäkestoiseen muistiin ja sillä tiedetään olevan esimerkiksi immuunipuolustusta, verenpainetta ja painonhallintaa häiritseviä vaikutuksia. Kelleyn mukaan aikaisintaan kymmeneltä alkavalla työllä olisi välittömästi positiivisia vaikutuksia ihmisten univajeeseen. –Unenpuute vähenisi merkittävästi. Kelley kehottaa, että jokainen testaisi omaa luonnollista nukkumisrytmiään ja yrittäisi sopeuttaa työpäivät sen mukaisesti. Paul Kelley johti aiemmin Monkseatonin yläkoulua. Hän oli ensimmäinen rehtori Englannissa, joka muutti tuntien alkamisajat kymmeneksi, jotta koululaiset saisivat nukkua pidempään. Koululaisten arvosanat paranivat muutoksen jälkeen 19 prosenttia. Lähde: Daily Mail, Aftonbladet