Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Hauis tulehtui ja syysflussa iski, mutta Anniina Luotonen lähtee voimanoston EM-kisoihin 500 kilon sarja tavoitteenaan

Merikarvian Voimailijoiden Annina Luotonen lähtee luottavaisin mieliin EM-kilpailuihin Liettuan Kaunasiin. Klassisen voimanoston kilpailuissa tukea antavat varusteet on kielletty, mutta muuten kaikki kolme nostomuotoa jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto kuuluvat kilpailuohjelmaan. Syksyn alavireisyyden jälkeen Luotonen kokee valmistautumisen edenneen kohtalaisesti. –Ennätyssarjoja olen ottanut treeneissä kaikesta huolimatta. Hauikseni tulehtui alkusyksystä ja lievästi kroonistui, koska treenattava kuitenkin oli. Hauisten vuoksi olen joutunut hieman vähentämään ja muokkaamaan penkki- ja kyykkytreenejä, jotta kädet pysyvät kivuttomina. Hauisten tulehtumisen lisäksi voimanainen on joutunut turvautumaan myös lääkekuuriin. –Olin viime viikon kipeänä ja nyt antibioottikuurilla eli en säästynyt syysflunssalta. Toisaalta flunssa tuli hyvään ja ehkä tarpeelliseenkin kohtaan, koska kädet sai totaalilevon kokonaiseksi viikoksi ja se tuntuu tehneen ihmeitä. Onneksi flunssa tuli tosiaan nyt eikä kisaviikolla, Luotonen huokaa. Vieraassa maassa ruokailut saattavat aiheuttaa ongelmia tiukkaa ruokavaliota noudattavalle, joten millaisten eväiden kanssa lähdet matkaan? –Kaurapuuron ystävänä otan mukaan ehdottomasti kaurahiutaleet ja vastustuskyvyn lisäämiseksi tyrniä, Luotonen toteaa kotimaisista ja merikarvialaista luottotuotteistaan. Luotonen arvioi Liettuan ruokakulttuuria melko samanlaiseksi, joten ongelmia ei pitäisi olla. –Luulisin, että uskallan syödä rajoituksetta. Tietysti ennen kisaa ei ole järkevää lähteä kokeilemaan mitään erikoista ruokaa. Ruokavaliossaan Luotonen luottaa perusruokaan, joka valmistetaan puhtaista raaka-aineista. Mitään erityistä dieettiä hän ei ole noudattanut. Millaiset tulostavoitteet painojen ja sijoituksen suhteen olet asettanut itsellesi? –Tavoitteenani on ehjä ja hyvä kisa. Nämä ovat ensimmäiset arvokisani tässä lajissa. Kovia kanssakilpailijoita on toistakymmentä eli tiukka kisa on odotettavissa. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi rikkoa yli 500 kilon yhteistuloksen. SM-kisoissa voitto heltisi hänelle yli 83-kiloisten sarjassa yhteistuloksella 475. Silloin kyykystä nousi 165 kiloa, penkistä nousi 102,5 kiloa ja maastavedossa tulos oli 207,5 kiloa. Salilla hän on nostanut vielä paremmin 493 kiloa, joten jos kaikki kolme nostomuotoa onnistuu niin 500 kiloa on mahdollista. Suomalaiset edustajat lähtevät reissuun perjantaina 30. marraskuuta. Luotosen koitos on sunnuntaina 2. joulukuuta. Nuorille ja avoimen luokan nostajille tarkoitetut voimanoston EM-kilpailut alkavat 25. marraskuuta ja päättyvät 2. joulukuuta.