Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Koko kylän 150-vuotissynttäreiltä pontevammin toimimaan ja yrittämään

Toimeliaisuus on ollut kautta aikojen tärkeä voimavara ihmiskunnassa. Olisi kohtuutonta väittää sen hiipuneen. Tilalle on tullut kiireen ohessa tietynlainen saamattomuus. Ei ihme, jos kerrostaloasunnossa työttömänä syrjäytyvä masentuu. Kaiken tekemisen soisimme tietysti olevan mielekästä, mutta ei se elämä nyt oikein niinkään voi mennä – pety oikein! Keskustelu brändijohtaja Peter Vesterbackan polveili elinvoiman, rohkeuden, innokkuuden ja yrittämisen sekä elinikäisen oppimisen tantereilla. On selkeästi antoisampaa tarttua mahdollisuuksiin kuin jatkaa valittamista. Liian usein vetoamme siihen, että miksi kunta ei toimi ja vie asioita eteenpäin. Asukkaat itsehän sen kunnan muodostavat. Valtuutetut toki kantavat kortensa kekoon ja välittävät viestiä, mutta milloin itse olit oma-aloitteisesti yhteydessä kuntaan. Kiireisiä virkamiehet ovat, mutta olisi kummallista jos eivät jäisi kuulolle. Vesterbackan viesti 150-vuotiaan kunnan asukkaille oli selkeä: pitää toimia. Ei matkiminen mihinkään johda, ja siksi erottuminen on tärkeää. Sen eron muihin voi tehdä tuotteiden ja palvelujen laatu. Merikarvialla on myös monta tarinaa kerrottavana kaiken osaamisen kylkiäiseksi. Kannattaa lähteä kylän yhteisille synttäreille kuulolle, sillä Vesterbackan innostus tarttuu. Elämässä voi ottaa valoisamman suunnan. Tehdään se yhdessä ja yllätytään seurausten potenssista! Onnittelut kummallisen kodikkaalle kunnalle ja ennen kaikkea sen asukkaille!