Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Hamskerin kivikehät syntyivät isovihan aikana

Hamskerin kivikehät Kalastajat ja luotsit ovat kertoneet, että saaressa on isovihan aikana venäläisten sotilaiden kokoamia kivikehiä. Rannasta nousee noin 50 metrin pituinen polku isolle kivikehälle ja sen takana on useita pienempiä kehiä. Saaren pohjoispäähän kerrotaan haudatun venäläisiä sotilaita. Hamskerin Harrisundi Harrin eli harjuksen kutupaikka vielä 1920-luvulla. Verkkopyynti ajoittui siihen aikaan, kun koivu oli tulossa hiirenkorvelle ja harjus nousi sundiin eli suntiin eli salmeen kudulle. Suurimmat yksilöt olivat kolmikiloisia ja parhaimmillaan yhden soutukunnan päiväsaalis lähivesiltä saattoi olla pari-kolmekymmentä yksilöä. Harjuksen pyytäjät olivat joko vanhoja raihnaisia ukkoja tai pojankloppeja, joiden voimat eivät riittäneet silakan pyyntiin. Suntin eteläpuolella Skrakan viikissä kalastettiin aiemmin haukia. Suntin väylää on ruopattu, ja sitä pitkin pääsee nykyään vain soutaen ja kanootilla. 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla kalastajien naisväki sousi tai seilasi saaren eteläkärkeen. He hakivat saaresta variksenmarjan varpuja, joista valmistivat omiksi tarpeikseen luutia.