Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Vaalikone

Ensimmäinen veneretki – rajuilma yllätti Halluskerissa

Olimme serkkuni Turon kanssa 5- tai 6-vuotiaita ensimmäisellä vierailullamme Merikarvialla pian sodan jälkeen. Olimme päässeet merelle, mutta kova ukkosilma ja rankkasade pääsivät yllättämään meidät. Istuimme Turon kanssa läpimärkinä Eskon soutuveneen pohjalla viltin alla piilossa salamoilta. Enoni Esko ja Leila istuivat vierekkäin veneen tuhdolla ja soutivat kumpikin omalla airollaan. Sellainen oli uutta sisämaan kasvatille. Meriveneessä oli kuulemma tällainen tapa, olihan se paljon leveämpi ja raskaampi kuin järviveneet. Hankaimetkin olivat erikoiset, kuin U- kirjaimet, ja airoissa oli nahkavahvikkeet hankaimien kohdalla. Meitä ei pelottanut rajuilmasta huolimatta. Luotimme täysin veneen miehistöön. Olimme olleet retkellä Halluskerin upeilla kallioilla, aurinko oli paistanut lämpimästi. Kunnes rajuilma yllätti, ja pakotti lähtemään maihin. Luultavasti olimme paistaneet nuotiolla herkullista hampparinmakkaraa, Leila oli keittänyt uusia perunoita sekä lopuksi kahvia mustuneessa armeijan pakissa. Jäin koukkuun tuohon nokiseksi käristetyn hampparinmakkaran makuun. Enää tällaista makkaraa ei löydy, joka johtuu varmasti siitä, että laatua valvotaan paremmin. Maku on kuitenkin menetetty. Jonkinlaisen korvikkeen on tarjonnut forssalainen Hakalan lenkki. Se menettelee, mutta ei pärjää muistojen hampparinmakkaralle. Mutta tuo muisto paluumatkasta likomärän huovan alla veneessä. Täydellinen luottamus, että kaikki sujuu hyvin. Se on muisto todellisesta tapahtumasta, mutta myös lämmin tunne, joka ei ikinä unohdu. Salamia olen tuon matkan jälkeen oppinut suorastaan rakastamaan, mutta en noita taivaalta alas rytiseviä sähköpurkauksia, vaan italialaisia herkullisia Salami-makkaroita. Niihinkin olen jäänyt koukkuun.