Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Eurovaalikone Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Tulospalvelu

Päiväkoti on täynnä – lapsukaiset siirtyvät virastotalolle

Päiväkodin tilatarve ratkaistaan tekemällä kunnanviraston toiseen kerrokseen tilat varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Esikoulu virastotalolla alkaa helmikuun alussa. Ryhmässä on 16 lasta. –Uskon, että tilasta tulee oikein toimiva, kun se sisustetaan lapsille sopivaksi. Uudet verhot ja matto tekevät paljon, päivähoidon johtaja Sinikka Oikarinen arvioi. Lapset ovat esikoulussa aamupäivisin. Osa lapsista jatkaa päiväänsä vielä iltapäivähoidossa, joten he siirtyvät esikoulun jälkeen päiväkodille. Lasten määrä Norkoolin päiväkodin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on suurin noin 20 vuoteen. Lapsia on alkuvuodesta 2019 yhteensä 113. Lisäksi ilta- ja viikonloppuhoidon tarve on lisääntynyt. Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää. Syksyn aikana on pohdittu eri tilavaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto oli paikalle tuotava, vuokrattava lisärakennus, joka olisi sijoitettu päiväkodin tontille. Lisäksi mietittiin Partiokolon saneerausta päiväkotikäyttöön. Muita vaihtoehtoja olivat entinen Nordean huoneisto, entinen Valintatalo ja entinen apteekin talo. Myös Ollinmäkeen valmistuvien Rauhanyhdistyksen kerhotilojen vuokrausta pohdittiin. Valitut virastotalon tilat ovat rinnakkaiskäytössä kansalaisopiston kanssa. –Tehty ratkaisu on taloudellisesti järkevin. Ikäluokkien koko vaihtelee paljon, ja saattaa olla, että parin kolmen vuoden päästä tilalle ei enää olekaan tarvetta. Samalla me virastotalon väki saamme tänne aivan uutta eloa, sivistysjohtaja Jari Kosma toteaa.