Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Vaalikone

Suomalaisten eläkeikä nousee – ”Ohjaa eniten ihmisten käyttäytymistä”

Alin vanhuuseläkeikä nousee vuoden 2019 alusta kolmella kuukaudella. Vuonna 1956 syntyneet voivat siis siirtyä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuoden ja kuuden kuukauden iässä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos henkilö täyttää tammikuussa 63 vuotta, vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan elokuun alusta 2019. Eläkeiän nouseminen liittyy vuonna 2017 voimaantulleeseen eläkeuudistukseen. Alimman eläkeiän nousun odotetaan lisäävän ihmisten työssä jatkamista merkittävästi kansallisella tasolla, kertoo toimihenkilökeskusjärjestö STTK. Alin eläkeikä ohjaa Eläketurvakeskuksen ETK:n johtajan Mikko Kauton mukaan eniten ihmisten käyttäytymistä. ”Keskustelu tulevaisuuden eläkkeistä on tärkeää, sillä myös tulevien sukupolvien eläkelupaus on lunastettava. Vastakkainasettelua jo eläkkeellä olevien ja nuorten välillä on kuitenkin vältettävä. Ratkaisu ei voi olla se, että työeläkejärjestelmää hoidetaan työssä olevien maksuja korottamalla ja aikanaan heidän etujaan leikkaamalla”, sanoo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola . Suomalaisia syntyy liian vähän, ja se uhkaa pitkällä tähtäimellä hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, STTK toteaa. ”Jo nyt työelämän ulkopuolella on enemmän ihmisiä kuin töissä, väestö ikääntyy ja vaihtelevat taloudelliset suhdanteet heittelevät kaikkia työntekijöitä. Rahat loppuvat, jos muutosta ei tapahdu. Alhainen syntyvyys on pidemmällä tähtäimellä uhka myös eläkejärjestelmällemme, sillä eläke syntyy työstä”, Palola sanoo. STTK:n mielestä seuraavaan hallitukseen tarvittaisiin yhteiskuntapoliittinen ohjelma työperäisen maahanmuuton edistämiseksi.