Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lukijalta: Eläkeläinen muka kallein valtiolle – vuosikymmeniä työtä tehneinä eläkkeemme on peritty työnantajilta

MIELIPIDE Tämän vuoden budjettiesitys sai valtuustolta, kunnanjohtajan valaisevan selvityksen jälkeen, yksimielisen hyväksynnän. Suohon ei suostuta painumaan vaikka erilaisia silmäkkeitä avautuu jatkuvalla syötöllä. Tarkastuslautakunnan jäsenenä katson, että meidän, jotka on valittu seuraamaan valtuuston päätösten toteutumista, on syytä tarkalla silmällä seurata esitettyjen lukujen ja ehtojen pysymistä kohdallaan. Kiitettävä asia on, ettei kunnanhallitus esittänyt poistettavaksi tai pienennettäväksi syöpään sairastuneiden kuntalaisten 300 euron vuotuista avustusta. Summa ei vie ketään maalta merelle, mutta päätös antaa tuntuman siitä, että luottamushenkilöt välittävät pahalta kuulostavaan tautiin sairastuneista. Tietääkseni vain yhdellä toisella kunnalla Satakunnassa on samantapainen empatiaa herättävä tuki. Jos Sote toteutuu valtionosuudet suurimmalta osuudelta katoavat teille tietymättömille, eikä kukaan pysty sanomaan mitä siinä vaiheessa tapahtuu. Tajuamme kuitenkin että lähipalvelut ja paikallistuntemus tärkeissä asioissa siirtyy yhä hatarammaksi. Nämä puuhat lisäävät yksinäisyyttä ja levottomuutta. Helsingistä on hyvä määräillä muita maamme osia. Tuntuu, että maaseutua halutaan autioittaa entisestään. Näin varmistetaan, ettei palveluja tarvita kehä kolmosen ulkopuolella. Politiikka on enää pelkkä sana, päätösvalta on ulkoistettu ja heikkenee koko ajan. Kekkosen mielestä jo kauan sitten maailma oli täynnä paskaa, ja Pertti Salolainen kertoi Hesarissa 8.12. olevansa sitä mieltä, että ihmiskunta on matkalla helvettiin ja hänen sukupolvensa vieläpä ykkösluokassa. Tuolla tasolla pitäisi osata toimia, ei valittaa. Maassamme ei tunnuta tietävän, miksi vietämme joulua, se on surullista. Tunnistetaan, että silloin kuuluu saada hulppeat joululahjat läheisiltä ja lisät työmaalta, jos sattuu pyhät listalle. Eläkeläisen viikko on lyhyt, ensin maanantai ja sitten onkin perjantai. Taannoisen ”tutkimuksen” mukaan eläkeläinen tulee kaikkein kalleimmaksi valtiolle. Vaikutti, että kaikki eläkkeet lasketaan sosiaalietuuksiksi, vaikka vuosikymmeniä työtä tehneinä tiedämme että työnantajalta on peritty valtaosa eläkkeistämme ja työntekijöiltä suuri osa. Harva meistä saa kansaneläkettä, vaikka olemme osallistuneet aikanamme sen keruuseen. Eläkeläiset maksavat eläkkeestään myös veroa paljon enemmän kuin samankokoisesta palkasta menee. Kirein verotus on kuitenkin työttömyysrahalla! Mistä kyseinen kiusanteko johtuukaan, kateudestako? Media voisikin ennen vaaleja tehdä tutkimuksen kyseisestä asiasta ja sen alkutaipaleesta.