Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Eurovaalikone Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Hakosalo Jouni Lehtimäen vaalipäälliköksi: "Tahdon olla mukana antamassa Jounille uuden mahdollisuuden"

Merikarvialainen Lauri Hakosalo ryhtyy eduskuntaan pyrkivän porilaisen kokoomuspoliitikon Jouni Lehtimäen vaalipäälliköksi. Hakosalolla on aikaisempaa kokemusta tehtävästä, sillä vuonna 1999, jolloin Lehtimäki nousi eduskuntaan Hakosalo toimi hänen vaalipäällikkönään. –Tuolloin teimme innostuneen ja tuloksellisen vaalityön. Tahdon antaa Jouni Lehtimäelle uuden mahdollisuuden päästä hoitamaan satakuntalaisten ja ennen kaikkea maamme asioita korkeimmalle mahdolliselle taholle eduskunnassa, Hakosalo kertoo. Pudottuaan eduskunnasta vuonna 2003 Lehtimäki on keitetty monissa liemissä. –Paljon on tapahtunut viime kerrasta, ei aina niin mairittelevaa, mutta tahdon olla mukana antamassa Jounille uuden mahdollisuuden. Kansanedustajakauden jälkeiset vuodet ovat osoittaneet, että Jounissa on ainesta vastuullisiin tehtäviin. Hän valmistui ”välivuosina” oikeustieteen lisensiaatiksi, sai reservinmajurin sotilasarvon ja hoiti hienosti Kosovon sotilastehtävän. Jounissa siis on ainesta ottaa vastaan uusia haasteita, myös satakuntalaisille tärkeän kansanedustajan tehtävän, jota hoitamaan hänet mielelläni jälleen olen saattamassa. Uskon, että hän ottaa tehtävän vastaan nöyrempänä ja vielä aikaansaavempana kuin edellisellä toimikaudella. Siksi olen mieluusti tukemassa Jounin tätä pyrkimystä, Hakosalo tuumii.