Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lukijan mielipide: Pienpuulle olisi käyttöä, mutta se ei metsäyhtiöitä kiinnosta

MIELIPIDE Kirjoitukseni liittyy Hugo Mandevillen 6.12. lehdessä olleeseen mielipidekirjoitukseen sekä metsäinsinöörien Raimo Rekolan ja Jere Tanskasen 13.12 julkaistuun juttuun: ”ylitiheä männikkö huutaa apua!” Syy on mielestäni yksiselitteinen; kysymys on rahasta. Maaseudun tulevaisuus lehdessä vuonna 2013 puutieteen professori Erkki Verkasalo kertoi: ”Pienpuun runsaus on vanha, tuttu huoli. Varsinainen tili tulee tukkipuusta, mutta tukin tuottamiseen tähtäävät harvennukset tarvitsevat kannusteen. Metsänomistajat ovat tottuneet siihen, että harvennuspuulle pitää olla hinta” Ongelmaa yritettiin ratkaista 90-luvulla. Julkinen sektori järjesti kansallisia kilpailuja pienpuun käytölle. Kilpailujen tavoite oli löytää harvennuspuulle muutakin käyttöä kuin sellunkeitto ja haketus energiapuuksi. Liiketuttava kannusti minua keksimään ratkaisun pienpuun käytölle. No, minä ”pelle pelottomana” laitoin mietintämyssyn päähäni ja yritin ratkaista ongelman. En kuitenkaan osannut arvata, että syntyneestä keksinnöstä tulisi minulle itselleni ongelma, joka tulisi kestämään yli 20 vuotta. Alkoi lukkopuun kirous. Liiketuttavani tarjosi keksintöä metsäteollisuudelle vuonna 1995. Vastaus oli: keksintö on mielenkiintoinen, mutta ei jatkoon! Perusteluina mainittiin: tekninen toteutus on teollisesti liian vaikea ja pienpuun latvapaksuuden ollessa 7-12 cm, tullaan sellupuun raaka-aineen alueelle. Sellun valmistusta parempaa bisnestä ei ole, mainittiin perustelussa. Nyt ymmärrän syyn miksi Kemijärvelle odotetaan uutta sellutehdasta kuin kuuta nousevaa. Harvennuspuu on halpaa ja kiinalaisetkin haluavat pyyhkiä peppunsa pehmopaperiin, kun olemme vaurastuttaneet heidät ostamalla halpatuotteita laivanlasteittain. Kiinalaisten vaurastuminen on tuonut mahdollisuuden ostaa suomalaisia menestyviä yrityksiä. Pienpuun käyttö menee selluna enimmäkseen päin p… ja energiapuuna taivaan tuuliin. Hiilinielu pienenee. Metsänomistaja ei ole motivoitunut palkkaamaan metsuria, joka tarvitsee tilipussin työstään. Metsänomistaja joutuu odottamaan tiliä, ehkäpä liian kauan? Professori Erkki Verkasalo on todennut: ”harvennuspuulle pitää olla hinta”. Mikä sitten on oikea hinta? Harvennuspuulle tulisi saada mahdollisimman korkea jalostusarvo ja pysyvä hiilinielu. Metsäteollisuusyhtiön vastaus vuonna 1995 ei minua vaivannut. Jatkoin yritystoimintaani Tuorilassa olevassa kunnan omistamassa teollisuushallissa, jossa yritykseni rakensi ja myi puunjalostusteollisuuden koneita. Tieto keksinnöstäni oli kulkenut ja jalkautunut metsien keskelle, väestökadosta riutuvaan Kuhmoisten kuntaan, joka tarvitsi työpaikkoja pysyäkseen itsenäisenä kuntana. Yhtenä päivänä 1996 puhelin soi: ”Hyvää päivää Kuhmoisten kunnasta, olemme erittäin kiinnostuneita keksinnöstäsi ja haluaisimme sen tänne hyödynnettäväksi”. Olin imarreltu, kun toiselta puolelta Suomea kyseltiin keksintöäni ja metsäteollisuusyhtiölle se ei kelvannut. En ollut innostunut evakkomatkasta, mutta kunnan edustajat saivat minut houkutelluksi lähtemään ja toteuttamaan tehdas. Tein sen mihin olin sitoutunut, ja olla hankkeessa niin kauan, että tehdas saadaan toimintakuntoon. Rahaa paloi ja kunnassa alkoi syntyä kunnallispoliittisia ristiriitoja. Menestystäkin tuli. Keksintö sai kolme kansallista palkintoa. Ulkomailta: Saksasta, Englannista, USA:sta otettiin yhteyttä ja haluttiin yhteistyötä. Saksaan haluttiin rakentaa vastaava tehdas. Tuli aika lähteä Merikarvialle. Lähtöni jälkeen vuoden 2000 alussa sama metsäyhtiö, joka v.1995 tyrmäsi keksinnön, yllättäen kiinnostui ja lupasi investoida Kuhmoisiin 15 milj. ja kopioida vastaavia tehtaita muuallekin, sillä edellytyksellä, että Kuhmoisten kunta suostuu esitettyihin sopimusehtoihin. Kunta täytti esisopimuksen ehdot, joka johti siihen, että jouduin luopumaan patenteistani ja sitoutua kilpailukieltoon. Metsäteollisuusyhtiö vetäytyi yllättäen lopullisesta sopimuksesta. Metsäyhtiö teki ruman tempun. Kunnan päättäjät putosivat kärryiltä. Alkoi pitkä kivinen tie ja raskaat oikeusprosessit. Taistelin yritykseni oikeuksista lähes 20 vuotta. Luulin olevani kansallisella asialla, kun sain kunnian ryhtyä kehittämään harvennuspuulle muutakin käyttöä, kuin sellunkeitto ja haketus energiapuuksi. Erehdyin. Metsiä tulee hoitaa. Mielipiteet jakautuvat intressien mukaan. Kuka on oikeassa? Suomen metsissä kasvaa vihreää kultaa. Miten sen parhaiten hyödynnämme? Mitkä ovat ne keinot, ettei ylitiheä männikkö huuda apua? Millä hillitsemme ilmaston muutosta ja päästöjä? Yritin parhaani löytää käyttökohteen harvennuspuulle, joka jalosteena sitoo hiiltä. Sain kehitystyöstä kultaisen mitalin ja presidentin kättelyn. Yrittämistä ei voi verrata urheiluun, vai pitäisikö? Ei pidä. Urheilusta myönnetty kultamitali nostaa kansallista itsetuntoa. Yrittämisessä onnistuminen, siinä voi astua jonkun ison varpaille. Se ei passaa, jos on mahdollisesti vaikuttamassa harvennuspuun hintaan, se ei ehkä sovi kaikkien pirtaan. Pienpuun runsaudenpula on ennen osattu ratkaista: esimerkiksi koivusellu ja lastulevyteollisuus nousivat 1960-luvulla vajaasti hyödynnetyn raaka-aineen varaan, kertoo prof. Erkki Verkasalo. Taistelu metsistä jatkuu.