Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lintujen tarkkailutapahtuma kertoo linnuston muutoksista – osallistu Pihabongaukseen viikonloppuna

Talvilintuja tarkkaillaan viikonloppuna 26.–27. tammikuuta, kun lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 28. tammikuuta ja lopulliset tulokset helmikuun aikana. Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 14. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi, miten tietyt lajit taantuvat tai runsastuvat talvilintuina. Esimerkiksi varpunen ja viherpeippo ovat vähentyneet voimakkaasti ja tiklistä on aivan viime vuosina tullut entistä runsaslukuisempi talvehtija. –Mitä pidempään seuranta jatkuu, sitä arvokkaammaksi kerätyt havainnot muuttuvat, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi . Tänä talvena linnut todennäköisesti keskittyvät hyvin ruokinnoille, sillä koko maassa on lunta ja hyvin talvista. Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla. Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 22 000 ihmistä lähes 15 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.