Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Nuori perhe sopeutui elämään korven keskellä – "Mulla oli ennakko-odotuksia"

Keltaisessa talossa, kuten 3-vuotias Sulo kertoi jo ennakkoon, asuvat Niki-Elmer Salonen ja avovaimonsa Fanni Jokinen perheineen. Kolmevuotias Sulo ja vuotta nuorempi Väinö telmivät lumisella pihalla ja esittelevät joulupukilta saamiaan muhkeita vanttuita. Muutaman vuoden tyhjillään ollut talo sai uudet asukkaat, kun aiemman omistajan veljentyttären poika Niki remontoi sen ja perhe muutti kolmisen vuotta sitten Kuvaskankaalle. Kaikki ei kuitenkaan käynyt niin kivuttomasti, sillä perhe ehti välillä jo asua seitsemän kuukautta Kemijärvellä. –Sain sieltä sahalta töitä ja siksi muutimme pohjoiseen. Puoli vuotta myöhemmin minulta kysyttiin Metsä Fibren Merikarvian sahan työhaastattelussa, että miksi sinne Kemijärvelle läksin. Vastasin, että sen takia, kun en saanut täältä töitä, Niki kertoo. Toisella kerralla onnisti ja perhe muutti takaisin Merikarvialle. Fanni Jokisella oli siinä vaiheessa vielä sairaanhoitajan opinnot kesken ja olisi pitänyt lähteä Rovaniemelle asti niitä jatkamaan. Pojat olivat vielä ihan pieniä ja muutto takaisin oli luonnollista. –Se oli opettava reissu. Teki hyvää olla perheen kesken, vaikka välillä oli vähän yksinäistäkin ilman tukiverkkoja ympärillä. Tällä hetkellä marraskuussa valmistunut sairaanhoitaja hoitaa sijaisuutta Porin perusturvan kodinhoidossa. Niki oli aina kehunut vaimolleen Merikarviaa hienoksi paikaksi asua ja elää. Raumalaislähtöinen Fanni sanoo ihmetelleensä, että mitä ihmeen erikoista siellä on. –Mulla oli ennakko-odotuksia ja ajattelin, etten tänne koskaan muuta, mutta nyt en enää sanoisi niin. Merikarvia on yllättänyt myönteisesti ja tärkeää on, että saamme kasvattaa lapset rauhallisessa ympäristössä. Kuvaskankaalla hän kaipaa eniten katuvaloja, sillä pienten lasten kanssa ei ole mukavaa lähteä lenkille pimeälle metsätielle. –Mutta parasta täällä on, valtatien läheisyydestä huolimatta, oma rauha ja iso piha lastenkin touhuta. Myös luonto on lähellä. Perheen isällä ollut vauhdikkaita harrastuksia nuorempana motocrossin parissa ja voisi ajatella, että vilkas Sulo tulee seuraamaan isänsä jälkiä. Äiti kertoo, että poikien puuhailuja seuratessa tuntuu siltä, että Sulosta olisi kuskiksi ja myhäilevä Väinö hoitaisi mekaanikon hommat. –Luonteeltaan rauhallisempi Väinö saattaa joskus touhuta isänsä kanssa puolikin tuntia vasara kädessä. Sulo puolestaan on kuin elohopeaa. Kolmevuotias tuntee jo värejä ja lasten ohjelmista hän on oppinut niitä jo englanniksikin. Hän myös kertoo käyvänsä ninja-koulua (taapero-taekwondoa) ja molemmat herkkusuupojat käyvät mielellään nautiskelemassa harmaassa ja punaisessa “munkkitalossa”, kuten Sulo kutsuu Tuorilan Seo´a ja Lankosken Köffiä. Pariskunta on pannut merkille Merikarvian Lukon kylällä järjestämät lasten pesäpallojutut. –Olen itse harrastanut Raumalla pesistä kymmenen vuotta ja haluan, että pojatkin tutustuvat lajiin. On ihanaa, että Lähteenmäet ovat viitsineet järjestää toimintaa. Eloisaa Fannia ei voi luonnehtia raumalaiseksi stereotyypiksi, sillä hänen murteestaan ei synnyinseutu juurikaan paljastu – eivätkä sanat lyhene. Hän kertoo, että Merikarvialle muutettuaan hän läksi pienten poikien kanssa ensimmäisenä seurakunnan kerhoon. –Mä koen, että se oli pelastus, koska sain sieltä lasten kautta heti kavereita.