Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Mystinen merikarvialaishypnotisoija elokuvan aiheena – "Oliko hän uskoton mies, joka piti hiljentää?"

Merikarvialaissyntyisestä hypnotisoija Olavi Hakasalosta , taiteilijanimeltään Olliver Hawkista, on tehty dokumenttielokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Arthur Franckin elokuvan ensi-ilta nähdään DocPoint -elokuvafestivaaleilla Helsingissä tänään torstaina. Moni pitää Hakasaloa vain erikoisena huijarina, mutta Franck perehtyi syvällisesti hypnotisoijan elämään ja tuo elokuvassaan esiin ennestään myös vähemmän tunnettuja tietoja Hakasalosta. Hän löysi asiakirjan, joka todistaa, että Hakasalo osallistui aikansa poliittiseen peliin presidentti Urho Kekkosen pyynnöstä. –Hakasalo oli huomannut, että vaaleissa menestynyt SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo osaa vangita yleisönsä hypnotisoijan lailla. Hakasalo varoitti asiasta julkisesti, Frank kertoo. Sittemmin Kekkosen kätyrit olivat ottaneet yhteyttä Hakasaloon ja pyytäneet häntä etsimään vahingollista tietoa SMP:stä ja puolueen kansanedustajista. Hakasalo ryhtyi töihin, mutta riitaantui toimeksiantajiensa kanssa. Hän ei suostunut luovuttamaan hankkimaansa aineistoa kätyreille ja kertoi juonesta itse Vennamolle. –Sellainen kuva tästä kaikesta jäi, että uskoton mies piti hiljentää. Hakasalo tiesi liikaa, Franck pohtii. Elokuva kysyykin, oliko Olliver Hawk huijari vai vallan sisärenkaan tehtävissä toimiva edelläkävijä, joka joutui poliittisista syistä mustalle listalle? Elokuva piirtää valkokankaalle kuvan miehestä, joka on mysteeri jopa lähimmäisilleen. Hypnoosinäytöstensä ohella Hawk vastaanotti muun muassa mielenterveyshäiriöistä kärsineitä yksityisasiakkaita. Tämä johti siihen, että vuonna 1981 Hakasalo sai tuomion petoksesta ja luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta. Tuomiosta seurasi hypnotisoijan nopea alamäki. –Hän menetti asiakkaitaan. Oikeudenkäyntikulut tulivat hänen maksettavakseen. Lisäksi hänellä oli terveysongelmia. Kipinä hävisi. Hän asui tuolloin Hämeenlinnassa. Aikaisemmin häneen oli suhtauduttu hyväntahtoisesti, mutta tuomion jälkeen hänet suorastaan ajettiin pois sieltä, Franck sanoo. Romahdettuaan Hakasalo palasi Merikarvialle nuolemaan haavojaan vuosina 1983-84. Toipumiskautensa jälkeen hän palasi jatkamaan hypnoosiesityksiään, kunnes kuoli vuonna 1988 vain 58-vuotiaana. Hänen kuolemansakin oli kuin julkinen näytös. Hän nimittäin kuoli kesken hypnoosiesityksen Kemin työväentalossa. Esitystä edeltäneessä haastattelussa hän oli juuri ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Hypnotisoija oli elänyt vaiheikkaan elämän. Rahaa tuli, ja kaikki meni. Mies oli kolmesti naimisissa, mutta kaikki avioliitot hajosivat. Hawk asui osan elämästään Raumalla Haukkalinnan luostari -nimisellä tilalla, missä hänellä oli muun muassa karhu ja kaksi haukkaa. Samanniminen tila hänellä oli Merikarviallakin. Kyseessä oli sataman vanha koulu. Hän myös reissasi paljon elämänsä aikana ympäri maailmaa. Lehdet repivät hänestä lukuisia kohuotsikoita. Hymy-lehden toimittaja Veikko Ennala seurasi Hakosalon elämää tiiviisti. Oliko Hakasalo kuollessaan katkera siitä, kuinka elämä oli häntä kohdellut? Sitä ei tiedä kukaan, mutta jo ryhtyessään järjestämään hypnoosiesityksiä, hän tiesi, kuinka häneen tullaan suhtautumaan: "Hypnotisoijan ensimmäinen oppitunti: hypnotisoijan on aina varauduttava kestämään pilkkaa, ivaa, halveksintaa ja suoranaista vainoakin. Näin oli asianlaita Jeesuksenkin suhteen." Elokuva tulee valtakunnalliseen levitykseen. Lähin esityspaikka on Harjavallan Kino Huovissa 8. helmikuuta alkaen. Merikarvian kunta on alustavasti sopinut elokuvan esittämisestä Merikarvialla ensi kesänä. Mestarihypnotisoija Olliver Hawk eli Olavi Hakasalo eli vuosina 1930–1988. Nuorena hän teki töitä hovimestarina ja kävi merillä. 1950-luvulla hän perehtyi aboriginaaliheimojen rituaaleihin Australiassa. Samalla hän tutustui hypnoosiin. Palattuaan Suomeen hän alkoi järjestää joukkotapahtumia ympäri maata. Hän myi henkilökohtaista konsultaatiota, jolla pääsee eroon tupakasta, impotenssista, alkoholista tai masennuksesta. "Hakasalo oli huomannut, että vaaleissa menestynyt SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo osaa vangita yleisönsä hypnotisoijan lailla. Arthur Frank käsikirjoittaja-ohjaaja