Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Positiiviseen ongelmaan löytyi helppo ratkaisu

Voiko ongelma olla positiivinen? Siltä ainakin tuntuu, kun vanhusvoittoisen Merikarvian päiväkoti pullistelee lapsia. Varhaiskasvatuksen opettaja Elina Juhala kertoo työskennelleensä yli 30 vuotta Norkoolin päiväkodissa eikä hän muista, että päiväkodissa olisi koskaan ollut yhtä ahdasta kuin siellä viime syksynä oli. Apu tilanteeseen löytyi läheltä ja edullisesti. Vain muutaman sadan metrin päässä päiväkodilta sijaitsevassa virastotalossa oli kokonainen siipi aivan tyhjillään. Tiloissa oli aikaisemmin toiminut valtion virastoja, kuten työvoimatoimisto ja verotoimisto. Valtio ei kyseisiä palveluja enää täällä tarjoa, joten nyt tilat on sisustettu päiväkodin esikouluryhmän käyttöön. Esikoululaiset muuttivat uusiin tiloihinsa maanantaina. He tuntuivat olevan jopa hieman ylpeitäkin päästyään uusiin tiloihin. Upouudet lelut ja hyvä ruoka saivat lapsilta kehuja. Ensimmäistä kertaa he pääsivät istumaan oikein pulpetteihin kuin isot koululaiset, sillä päiväkoti on sisustettu tavallisilla pöydillä. Esikoulussa aletaan jo opettelemaan kirjaimia ja numeroita. Suomessa arvot ovat terveet, ja esikoulun tärkein tehtävä on kuitenkin edelleen se, että lapset oppivat toiminaan ja leikkimään ryhmässä. Jos joku oppii puolivahingossa lukemaan, se on hienoa, mutta leikki on lapsen työtä. Juhalan mukaan lasten sosiaalisten taitojen kehittyminen on vanhempienkin ykköstoive. Tämä selviää kyselyissä, joita vanhemmille tehdään säännöllisesti.