Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Vaalikone

Kolme valtuustoaloitetta johti toimenpiteisiin

Valtuusto sai viime vuonna eteensä 14 aloitetta. Näistä kolme johti kunnan virkailijoiden toimenpiteisiin. Keskustan valtuustoryhmä ehdotti defibrillaattorin hankkimista Korsutupaan. Tekninen lautakunta päätti hankkia laitteen. Jorma Kentän aloite koululaisille järjestettävästä defibrillaattori-koulutuksesta on edelleen sivistyslautakunnan valmisteltavana. Vanhus- ja vammaisneuvoston aloite ikäihmisten syrjäytymisen ehkäisemiseksi eteni uuden toimikunnan perustamiseen. Kunnanhallituksen asettama toimikunta etsii ratkaisumalleja etsivään työhön, jonka avulla vanhusväestön yksinäisyyttä voidaan mahdollisimman kattavasti ennakolta ehkäistä. SDP:n työllistämisaloitteen mukaisesti kunta tarjoaa palkkatukityöllistetyille pääsääntöisesti mahdollisuuden kahdeksan kuukauden yhtäjaksoiseen työsuhteeseen, josta kunta kantaa tarvittaessa taloudellisen vastuun kuuden kuukauden ylittävältä kahden kuukauden osalta, mikäli palkkatuen edellytykset yli kuuden kuukauden työsuhteelle eivät täyty. Marika Uimaluodon useita aloitteita on valmisteltavana. Aloite koulumatka-aikojen lyhentämiseksi ja aloite päivähoitomaksun määrääminen todellisen käytön mukaan on annettu sivistyslautakunnan valmisteltavaksi. Turvapuhelinasiakkaiden palveluiden turvaamiseksi yöaikaan on annettu hallintopäällikön valmisteltavaksi. Aloite skuuttauspaikan rakentamiseksi on annettu vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi. Tapani Koivutalon aloite vanhan yhteiskoulun kiinteistön siistimiseksi on kunnanjohtajan valmisteltavana. Koivutalon aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi vaatii yhteydenpitoa ELY-keskukseen. Tiina Tervon aloite muovijätteiden kierrätyksen tehostamisesta on toistaiseksi jäissä. Tekninen lauta kunta seuraa käynnissä olevien kierrätyshankkeiden edistymistä ja päättää tehtävistä toimenpiteistä seurannan perusteella myöhemmin. Kuntalaisaloite nettijelpin tehtävän perustamiseksi ei toteutunut, koska hanke ei saanut avustusta opetushallitukselta. Tuorilalainen Anja Luusalo tarjoaa kuitenkin ilmaista atk-opetusta ikäihmisille. Ahti Setälän aloite Kasalan kalasataman kehittämiseksi on uudelleen kunnanhallituksen arvioitavana. Jorma Kentän aloite vanhan muuntamon remontoiminen kiipeilypaikaksi ei näytä toteutuvan. Aloite tulee vapaa-aikalautakunnan käsittelyyn keskiviikkona. Esittelijä ei kannata kiipeilypaikan rakentamista. Merikarvian Into teki vuonna 2016 aloitteen tekonurmen asentamiseksi koulun kentälle. Kunta hakee hankkeelle valtionavustusta. Kunta toteuttaa hankkeen, mikäli avustusta saadaan. Mikäli avustusta ei tule, investointia ei toteuteta.