Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kari Asikainen muistelee seikkailujaan: Oodi merelle

Minä, silloin vielä hämeenlinnalainen, tutustuin mereen Merikarvialla Eskon ja Leilan opastuksella ja rakastuin siihen oitis. Oppaana oli myös Eskon purjevene, joka oli meriläismallinen leveä soutuvene ja jossa oli lisävarusteena purjeet. Jos lähti purjehtimaan yksin, veneen pohjalle piti nostella painavia kiviä, painoköliä veneessä ei ollut. Usein opetellessani kivien sijalla painona oli Esko tai Leila, myöhemmin myös tätini Rauni, joka silloin tällöin vieraili Esko-veljensä luona Merikarvialla. Myös hän piti purjehtimisesta, eikä pelännyt, vaikka minä olin ruorissa – tai ei ainakaan näyttänyt sitä. Kolusin veneellä mantereen ja Ouran välillä ja opin tuntemaan melkein kaikki vedenalaiset kivet. Jos näette jossain kiven pinnalla punaista maalia, tiedätte, että siinä olen joskus käynyt. Matalan kölin takia kiviltä pääsi suhteellisen helposti pois ilman ulkopuolista apua. Vaarallisimpia hetkiä olivat kovat tuulenpuuskat, joissa ison purjeen skuuttia ei saanut tarpeeksi nopeasti knaapista irti ja löysättyä. Tällöin vene tietysti kallistui ja saattoi jopa hörpätä laidasta vettä. Onneksi sitä ei koskaan tullut kahmalokaupalla, silloin vene olisi kivilastissa uponnut välittömästi. Olisi tullut uimaretki ilman pelastusliiviä! Eräs purjehdusretki on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Oli kevyt tuuli ja päätin purjehtia Ouran ulkopuolelle, missä en ollut koskaan käynyt. Siellä merenkäynti muuttui, aalloista tuli pitkiä keinuttavia maininkeja. Jossain vaiheessa laskin purjeet löysälle lepattelemaan ja kävin takatuhdolle röhnöttämään mahdollisimman mukavaan puolimakuuasentoon. Aurinko paistoi lämpimästi, nukutti, aallot kohisivat osuessaan uloimpiin karikoihin, täydellinen vapaus – ei kiirettä, ei huolia. Kaikki tuntui niin uskomattoman ihanalta. Se oli elämäni ylivoimaisesti hienoin purjehduskokemus, vaikka minulla on ollut myöhemmin isojakin purjeveneitä. Upeaan kokemukseen ei tarvita hienoa ja kallista venettä. Opin siis Merikarvialla rakastamaan merta. Se on aina upea katsella, silloin kuin aurinko paistaa, silloin kun myrskyää ja silloin kun on tyyni. Merellä on monet kasvot. kuunnella tuulta ja aaltojen puhetta paluu menneeseen on meihin kirjoitettu valkeat rannat, muistot Runo: Timo Pekka Asikainen