Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Yle: Huijarihoitajia on käynyt vanhusten luona Porissa

Porissa on ollut liikkeellä huijarihoitajia. Kotihoitajiksi ja alan opiskelijoiksi esittäytyneet tunkeilijat ovat luvatta pyrkineet vanhusten koteihin. Asiasta kertoo Yle Pori. Yle kertoo, että Porin perusturvan mukaan huijareita on ollut liikkeellä Porin keskustassa ja Pihlavassa Meri-Porissa. –Ikäihmiset ovat onneksi ovat olleet sen verran valveutuneita, että rikoksilta on toistaiseksi vältytty, kertoo perusturvan turvallisuuskoordinaattori Minna Vitikainen Ylelle. Vastaavia tapauksia on tullut ilmi viime aikoina myös muualla Satakunnassa.