Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Pääkirjoitus: Leirintäalueesta nousi melkoinen myräkkä

Matkailun merkitys on kasvanut vuosi vuodelta Merikarvialla. Massaturismista ei vielä voi puhua, mutta luontomatkailun orastava buumi ja paikkakunnan tarjoamat mahdollisuudet tuovat paikallisille yrityksille jo reilusti yli miljoonan euron vuosittaisen liikevaihdon. Rahavirtojen lisäämiseen on korona-poikkeusaikoinakin monia mahdollisuuksia. Yksi toimivimmista tavoista on lisätä yöpymisvuorokausien määrää. Logiikka on yksinkertainen: mitä pidemmän aikaa vierailijat Merikarvialla viettävät, sitä todennäköisempää on, että alueelle jäävä euromäärä kasvaa. Tämän pidemmälle yksituumaisuus ei juuri nyt yllä. MeriCampingin vuokralaisen vaihtamisaikeista noussut kohu kertoo osaltaan siitä, että ristiriidat voivat katkaista lupaavan kehityksen. Taustalla voi olla paitsi henkilökemioista johtuvia ristiriitoja, myös investoimiseen eli rahaan liittyviä odotuksia. Viruksen varjosta huolimatta mennyt kesä oli MeriCampingin leirintäalueelle paras kahdeksaan vuoteen. MeriCampingia viime vuodet pyörittänyt Saleena Oy ehti ilmaista halukkuutensa jatkaa sopimusta vielä viisi vuotta, mutta juuri nyt näyttää siltä, ettei jatkoa ole luvassa. Kunta ehti jo käynnistää uuden yrittäjän haun Yrityspörssissä. Samassa yhteydessä tarjolle tuli vetovastuu myös vastarannan Jukolassa, missä karavaanaripaikkoja lähdettiin kolmisen vuotta sitten rakentamaan vauhdilla. Nyt sama into pitäisi löytää uudestaan.