Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvian Huvitusherra nauttii perinnetyön mahdollistamista kohtaamisista – sotainvalidit ja veteraanit vähenevät mutta työ jatkuu

MERIKARVIA Kädet käy, vuosiluvut tulevat tarkasti ja nimet soljuvat. Korsun esineistö kirvoittaa kielet ja tarinaa syntyy. Vierailijat saavat keskeyttää, ja siitä Huvitusherra vasta innostuu. Veteraanien perinnetyöstä vastaava Heikki Moilanen on tittelinsä ansainnut. Kaikesta huokuu, että veteraanien ja sotainvalidien parissa tehtävä perinnetyö on Moilaselle mieluisaa. 30 vuotta hän toimi sotainvalidien edunajajana ja kymmenkunta vuotta Satakunnan Sotainvalidien piirihallituksessakin. Viime vuonna hän teki tilaa seuraajalleen Pentti Ala-Luopalle Merikarvian Vanhustenkotiyhdistyksen puheenjohtajana 15 vuotta yhdistystä luotsattuaan. – Kun aloitin sotainvalidien kanssa, heitä oli noin 50. Nyt enää yksi, Moilanen toteaa. Vapaaehtoistyön vuosinaan hän ehti kuitenkin tutustua heihin ja kuulla ikimuistoisia tositarinoita. Oma mielenkiintoinen ura kehkeytyi myös jälkipolvien haastatteluista. Sotaveteraanien keräykset osaltaan veivät Moilasta ovelta ovelle eteläisen Merikarvian koteihin. Vastaanotto oli aina suopea. Moilanen ei koskaan ehtinyt murehtia eläkkeelle jäämistä, sillä tekemistä on aina. – Eläkeiässäkin olen oppinut paljon uusia asioita. Vaivaa pitää nähdä, mutta olen oppinut italiaakin vielä, Moilanen toteaa. – Kai se empatia on luonneasia. Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten kanssa, Huvitusherra jatkaa. Talkoisiin Merikarvialla löytyy aina niin miehiä kuin naisia. Sen osoitti Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi sankarihaudoille tehdyt yli 200 havuseppelettä. Siikaislaisen Marja Nevalan kanssa Moilanen oli kokoamassa Merikarvian Sotainvalidien historiaa. Se valmistui 2013, vuosi yhdistyksen lakkauttamisesta. Loppuunmyytyä teosta selatessaan Moilanen huokaa: niin monta kohtaloa, yhtä monta tarinaa ja kaikilla kasvot. – Olen saanut tutustua loistaviin ihmisiin. Koen olevani itsekin saajana tässä vapaaehtoistyössä. Näin lyhennän osaltani velkaa sotasukupolvelle. Nykyisin Korsua ylläpitää Merikarvian reserviupseerikerho. Jäseniä on noin 50 ja jokaisesta nuoresta uudesta jäsenestä Moilanen on kiitollinen. Veteraanit käyvät vähiin, mutta työlle tarvitaan jatkajia. Ihmisiä kiinnostaa oman suvun sotahistoriaan liittyvät tapahtumat. Korsun esittelyä toivoneet tamperelaiset Olavi ja Helena Pärssinen olivat matkassa juuri sotiin osallistuneen sukulaisensa Lauri Ratalaa koskevan lisätiedon janossa Helenan serkun Liisa Mannisen o.s. Ratala kanssa. Seuraan liittyi myös Liisan veli Heikki Ratala Luvialta. Ilman Korsua moni muisto sotavuosilta olisi hukattu. Moilanen johdattaa keskustelun Korsun "isän" Lauri Rintamäen pitkäjänteisen työn lähteille. Korsu taipuu niin moneksi, hyvin erilaisten tilaisuuksien pitopaikaksi. – Helppohan tänne on ollut tulla, kun on puitteet joissa toimia, Moilanen kiittelee. Hän toivoo, että jo ensi kesänä Korsulla olisi järjestelmällisempi opastus. Tänä kesänä Kalastusmuseo ja Pyttymuseo jo olivat enemmän avoinna. – Mielellämme esittelemme Vanhatalon Erkin, Rekolan Raimon ja Salon Hannun kanssa Korsua, mutta kyllä tällaiseen suomalaisittainkin ainutlaatuiseen paikkaan pitäisi päästä helpommin edes kesäaikana. Sotahistoriaan liittyviä tilaisuuksia Reserviupseerikerho on viritellyt Korsulle pari vuodessa. Syksyllä on seuraavana aiheena Asekätkentä. – Tupa olen yleensä ollut täynnä, Huvitusherra kiittelee. "Olen saanut tutustua loistaviin ihmisiin. Koen olevani itsekin saajana tässä vapaaehtoistyössä. Näin lyhennän osaltani velkaa sotasukupolvelle. Heikki Moilanen Perinnetyöstä vastaava Huvitusherra