Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Aika monta tuli tutummaksi meikäläisten kutsuttua koolle: Minä osaan ja uskallan kokeilla vaikka elokuvatähteyttä – Wassalla jylläsi markkinahumukin

MERIKARVIA Missä muualla kehitysvammaiset ovat tehneet elokuvia 25 vuotta. Merikarvian sivistysjohtaja Jari Kosman mukaan ei missään muualla – ainakaan yhtäjaksoisesti. Maanantaina Me itse -ryhmä tempaisi merikarvialaisittain näytöstyyliin pystyyn myyjäiset, arpamyynnin ja olohuoneessa pyöri vielä neljä elokuvaa – niistä kolme maailman ensi-illassa. Jo edellisenä perjantaina työkeskuksessa oli leivottu maustekakkuja – pieneen herkutteluun ja vähän isompaankin. – Jokainen on osallistunut jollain tavalla, ohjaaja Susanna Viljanen kehui. Kun yksi leipoo, toinen paketoi nätiksi ja kolmannelle jää vielä kirjalliset työt. Tiimityötaitoja porukka on oppinut työ- ja toimintakeskuksen lisäksi myös kansalaisopiston videopiirissä, vai voisiko puhua jo elokuvapiiristä. Elokuvamaailmaan ryhmänsä tempaissut Ari Impola kertoi itsekin saaneensa 25 vuoden aikana sellaisen koulutuksen, jollaista ei mikään yliopisto pysty tarjoamaan. Assistentteja hänellä on riittänyt, ja yksi heistä on edennyt jo Me itse -yhdistyksen valtakunnalliseksi puheenjohtajaksi. Me itse -ryhmiä on jo 35 ja niistä peräti 7 Satakunnassa – ja kenties virkein Merikarvialla. Tekemistä olisi, mutta palkoille on vaikea päästä. Vielä edetään projektirahalla. – Meillä on 60 tuntia vuodessa, mutta enemmän tarvittaisiin että yhdessä voisimme viedä tuotannot loppuun asti, Impola kertoo. Kylävideoita on jo useita valmiina. Seuraavaksi haaveissa on toteuttaa Tuorilasta pidempi elokuva. Valmistuneita lyhytleffoja pääsee katsomaan YouTubesta Meka TV:n tuotantona. – Ryhmämme toteuttaa, sisältö tulee kyläläisiltä, Impola kertoo. Yhdellä hänen pitkäaikaisemmista apulaisistaan, Jaana Nordlundilla , alkoi ihan uusi elämä, kun hän pääsi palkalliseen työelämään. Kolmena päivänä viikossa hän hoitaa Porissa Kaarisillan koululla avustavia tehtäviä: ohjaa ekaluokkalaisia, keittää kahvia, kopioi, laminoi ja kehittelee uuttakin tekemistä. – Ja minulle tulee palkkaa, hän iloitsee. Moni unelma on täyttynyt, sillä nykyisin hän on myös naimisissa. Syyskuun loppuun asti hänellä oli myös liikkuvampi työ, sillä kolmen muun kanssa hän kiersi ympäri Suomea Me itse -yhdistyksen koulutussuunnittelijana. Nyt toiveissa on saada osa-aikatyö, joka toisi hänet vakituisemmin Impolan työpariksi. – Valtakunnallisena puheenjohtajanakaan en saa palkkaa, Nordlund harmittelee mutta vetovastuu kiinnostaa toki silti. Joulua monet jo odottelevat. Marko Fagerroos muistelee lapsuuden aikaista lipeäkalaa. Kinkku on silti enemmän mieleen. Vielä pitäisi kuitenkin vähän tehdä joulusiivousta ja lähettää sukulaisille ja tutuille ne kymmenkunta korttia. – En tykkää lipeäkalasta, nyrpistää Maria Vuorela ja saa toimittajasta hengenheimolaisen. Vuorela luotsaa omaan huoneeseensa katsomaan joulukoristeluja, ja siellähän tärkeät esineet on sommiteltu nätisti pöydälle. Joulu saa tulla Marian kotiin!