Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Tytär kertoo vanhempiensa tarinaa: Kyllikin ja Viljamin häät vuonna 1946

MUISTOJA Merikarvian kirkossa vihittiin avioliittoon 6. huhtikuuta 1946 Helmi Kyllikki Korsgrund ja Niilo Viljam Vesterbacka . Vihkimisen suoritti pastori Teuvo Innola ja häämarssin soitti Sulo Saarits . Viljami oli astunut armeijan palvelukseen elokuussa 1945. Kyllikki oli palvelija Riispyyn kylässä Salokannan talossa. He olivat kirjeenvaihdossa, koska armeijasta ei siihen aikaan päässyt usein lomille. Kevään lähestyessä Viljamille tuli mieleen ajatus, että jos hän pyytäisi Kyllikin kättä jo armeija-aikana. Hän kirjoitti Kyllikille ja kysyi, että mitä mieltä hän on häistä. Ja suostuihan Kyllikki. Vihkipäiväksi sovittiin 6. huhtikuuta. Viljami anoi vihkilomaa jo hyvissä ajoin. Kyllikki alkoi hoitaa häävalmisteluja kotipuolessa ystäviensä ja sisarustensa kanssa. Koska Viljami oli armeijassa, jäi kaikki Kyllikin huolehdittavaksi aina kuulutuksista alkaen. Häävieraita kutsuttiin noin 200. Viljamin veli Ilmari kirjoitti hääkutsut. Myös Salokannan emäntä auttoi häiden valmistelussa. Kyllikki sai Salokannasta hiivaleipäjauhot kakkojen leipomista varten. Nisulonkajauhot hän osti. Haapalan Iida ja Kyllikin sisko Saimi tilasivat makkaraa. Lisäksi päätettiin tarjota pikkuleipiä. Siinä sitä oli tarpeeksi kahvileipää ottaen huomioon, että ajat olivat niukat. Koska Kyllikin säästöt kuluivat tarjoilujen järjestämiseen, ei hänelle jäänyt rahaa vihkivaatteisiin. Jotta avioliitosta tulisi onnellinen, piti morsiamella vanhan uskomuksen mukaan olla yllään jotain vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä. Lainatusta ei Kyllikillä ollut puutetta. Hän lainasi sisareltaan Porista vihkipuvun. Hunnun hän sai lainaksi Pihlajamäen flikoilta Timmerheidistä. Lainaehdot olivat tiukat. Huntu oli määrä riisua kutreilta heti kirkossa vihkiseremonian päätyttyä. Niistä ehdoista Kyllikki päätti poiketa heti alkuunsa. Hän päätti pitää hunnun päässään koko hääpäivän. Sitten piti keksiä jotakin sinistä. Ystävätär koristeli hunnun sinisestä purkkikukasta otetusta lehdillä. Taian uskottiin toteutuvan, vaikka kukka ei nyt kukkinut. Sitä Kyllikki vieläkin harmittelee, kun hän puki ylleen vanhan liivin. Uudessa liivissään hän olisi näyttänyt huomattavasti hoikemmalta. Vihkikuvaa ei otettu, mutta komea kihlakuva koristaa tuvan seinää. Sitä katsellessa allekirjoittanut uskoo Kyllikin olleen hyvin kaunis morsian. Ja sulhanen oli komea armeijan laivaston puvussaan. Viljami sai vihkilomaa armeijasta kolme vuorokautta. Hän tuli Helsingistä junalla Poriin. Porista hän jatkoi matkaa jollakin autolla Merikarvialle, mutta matkaa hänen täytyi jatkaa jalkaisin Riispyyseen. Ystävien neuvoa noudattaen oli Kyllikki tilannut kirkonkylästä taksin jo viikkoa ennen hääpäivää. Pientä vastoinkäymistä taksikuski Erankalla kuitenkin oli aamulla auton käynnistymisessä, kun hän lähti hakemaan vihkiparia Riispyystä Merikarvian kirkolle. Auto kuitenkin käynnistyi eikä Kyllikin ja Viljamin tarvinnut turvautua hevoskyytiin. Mukaan kirkkoon Kyllikki pyysi Riispyyn yläkoulun opettajan Haunion, joka sopi kanttorin kanssa mikä häämarssi soitettiin. Hän oli todistamassa, kun Kyllikki ja Viljami sanoivat toisilleen tahdon. Muuta hääväkeä ei kirkossa ollut huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Uutta avioparia odotti Riispyyssä Salokannan pihassa niin sanottu telläväki, joka koostui Kasalan ja Riispyyn nuorisosta. Telläväen saatteleman astelivat Kyllikki ja Viljami kohti Riispyyn maamiesseurantaloa Kallträskin Kangasniemen poikien soittaessa haitaria. Perillä heitä kohtasi mieluisa yllätys. Riispyyn alakoulun opettaja oli koristellut juhlasalin katon erivärisillä kreppipapereilla. Muuta koristusmateriaalia ei siihen aikaan saanutkaan. Kyllikki oli koristelusta hyvin meilissään, vaikka hän ei ollut sitä pyytänyt. Häitä alettiin tanssia ja telläväki haki morsiusparia ensin. Häävalssiksi oli sovittu Kielon jäähyväiset. Häät kesti puoleen yöhön asti. Jo seuraavana päivänä oli Viljamin palattava armeijaan. Kyllikki palveli edelleen Salokannassa. Häälahjaksi nuoripari sai paljon astioita. Kahvikuppiparejakin oli ainakin 50. Ne Kyllikki oli onnistunut särkemään vuosien varrella tiskatessaan. Häälahjoista on jäljellä ainoastaan pullaveitsi ja yksi sinikellon muotoinen pilkkumi. Sitä Kyllikki ei ole särkenyt tiskaamalla. Särkymätön oli myös Kyllikin ja VIljamin avioliitto, Se kesti elon tyynet ja myrskyt, yli 50 vuotta. Tämän äidin ja isän muistoihin perustuvan jutun kirjoitti Marja-Riitta Björkqvist