Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Niaz ja Ilmo löysivät toisensa: Afgaaninuoren kivinen tie kohti parempaa huomista edistyy uuden perheen saattelemana

Kräsooran laavulla istuessa ei ensimmäiseksi tule mieleen, että viereinen retkikaveri on kulkenut pitkän matkan sodan jaloista päästäkseen päämääräänsä. Kaisa ja Ilmo Saaresta on tullut Raumalla asuvalle 29-vuotiaalle afganistanilaisnuorukaiselle Niaz Mohammadille toinen perhe. Äiti ja sisar asuvat Ghaznissa, Keski-Afganistanissa –oma isä on jo kuollut. Viidessä vuodessa Niaz on oppinut paljon. Hän on sisäistänyt suomen kielen, ajanut suomalaisen ajokortin ja opiskelee parhaillaan Raumalla WinNovassa metallialalla hitsausta, sorvausta ja CNC-koneistusta. Viikonloppuisin hän toimii pizzataksina. Ilmo Saari muistelee viiden vuoden takaista aikaa, jolloin pakolaiset saapuivat Eurajoelta Merikievariin. Oli marraskuu, pimeää ja sateista. Vajaan kuukauden kuluttua moni heistä koki elämänsä ensimmäisen lumisateen ja sitä tulikin silloin sopivasti Suomen ennätyslukema, 73 sentin peite kerralla. – Menin kauppaan viiden pojan kanssa, ja pojat lykkäsivät autoa pienissä kengissään. Satoi alijäätynyttä tihkua ja kesti tunnin ajaa kirkolta Merikievariin. Ilmo Saari ystävystyi usean pakolaisten kanssa, mutta Niaz erottui joukosta oma-aloitteisuudellaan ja yritteliäisyydellään. – Kun hän tuli marraskuussa maahamme, hän ei osannut yhtään sanaa suomea. Itsenäisyyspäivänä mies osasi jo laskea kymmeneen, "sijaisisä" kertoo. Saari sanoo, että ystävyys nuorten miesten kanssa jo Merikievarin vastaanottokeskuksen aikana perustui molemmin puoliseen luottamukseen, ja siitä on yhä kyse. Kun maahanmuuttajat lähtivät Raumalle, Niaz alkoi vierailla säännöllisesti Merikarvialla. Tällä reissulla hän on muun muassa opetellut keittämään kalakeittoa. Kaisa Saari kertoo, että hän valmistaa aina jotain kalaruokaa Niazin saapuessa, sillä mies pitää kalasta yli kaiken. Niaz oli tehnyt koulussa savustuspöntön ja tuonut sen Saarille tuliaisiksi. Niaz lähti kotoaan noin 10 vuotta sitten. Hän työskenteli ennen Suomeen tuloaan Iranissa metallitöissä ja korjasi muun muassa kivihiomon koneita. Afganistanissa on sodittu niin pitkään, että nuori mies ei ollut muuta elämää nähnytkään. Siksi hän valitsi tien lähteä pois. Yhteydet äitiin ja sisaren perheeseen toimivat useimmiten hyvin puhelimen ja messengerillä. – Joskus olen surullinen, kun olen yksin mutta soittaminen auttaa. Ilmon kanssa saattaa puhelimessa hurahtaa tunti jos toinenkin. Saaret pitävät kaukaisesta vieraastaan, ja näyttävät hänelle tavallista, suomalaista elämää. Raumalaisopiskelija sanoo 65-vuotiaan äitinsä olevan iloinen hänen selviytymisestä, mutta huolissaan koronasta. Epidemia ei ole vielä heidän kotikaupunkiinsa ehtinyt. Niaz lohduttaa äitiään kertomalla olevansa hyvin varovainen ja että Suomessa on hyvä terveydenhuolto. Ilmo kertoo miettineensä, että kaveri on tullut halki Euroopan, Turkista Kreikkaan, välillä kävellenkin. Monen muun tapaan rantauduttiin pienellä kumiveneellä erääseen Kreikan saareen. Oli satanut niin paljon, että vene oli puolillaan vettä ja sitä äyskäröitiin sadetakeilla pois. Pieni vauva lähellä nukkui äitinsä sylissä ja vettä oli melkein lapsen kaulaan asti. Samana päivänä Välimereen hukkui 108 pakolaista. Niazia kuljettaneella veneellä oli parempi tuuri. – Elämä on merkillistä. Kaiken kokemansa jälkeen Niaz istuu kanssani Pirunpaskassa ja savustaa lohta omatekoisessa savustuspöntössä, Ilmo Saari pohtii. Hän aprikoi myös, että olisiko hänellä erilainen suhtautuminen maahanmuuttajiin, mikäli hän ei olisi ollut töissä Merikievarissa kun pakolaiset saapuivat. Niaz Mohammad kertoo auliisti alkuajoistaan Suomessa. – Juoksimme aamulenkkiä vanhaa tietä Tuorilassa ja ihmiset pelkäsivät meitä, hän hymähtää. Se oli hänelle uutta, koska heidän kulttuurissaan vanhemmat ihmiset tervehtivät ja heitä tervehditään. Nyt mies osaa kielen niin hyvin, että pystyy jo juttelemaan. Hänen mielestään parasta Suomessa on sauna. – Täällä on niin rauhallista ja on kohta kesä! On niin ihanaa, kun on niin hiljaista, hän kiteyttää tuntemuksiaan.