Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Karaoke vaihtui klapien tekoon – ”Kaikki keikat menivät ohi”

70 vuotta täyttävän Kalevi Eräsen takapihalle on kevään mittaan noussut komea kasa puuklapeja. Muutoin toimelias eläkeläinen on joutunut maistelemaan oloneuvoksen elämää. Kaikki karaoke- ja torikeikat peruuntuivat koronan takia, eikä tietoa ole, milloin elämä palaa normaaleihin uomiinsa. – Kotona tässä on pysytelty, ja kaupassa käyty aina välillä pikaiseltaan. Kaikki keikat menivät ohi. Saa nähdä, onnistuuko Merikarvianjoki-päivän pitäminen lainkaan. Sitä on suunniteltu siirrettäväksi kesäkuulle, hän pohtii. Eränen tunnetaan Kallen karaoken vetäjänä. Talvella hän veti karaokea Köffillä, ja neljänä kesänä hän on vetänyt karaokea Marina Merilokissa Reposaaressa. Lisäksi hän on karaokelaitteineen tuttu näky erilaisissa yksityistilaisuuksissa. Lisätienestiä hän hankkii kiertämällä soppatykkeineen toreilla ja erilaisissa tapahtumissa. Hänen nykyinen vaimonsa antoi idean soppakeikkoihin. – Anne on ammattikokki. Hän työskenteli Niinisalon varuskunnassa. Ostin soppatykin aikoinaan armeijan huutokaupasta. Taloon on hiljattain rakennettu hieno lisäkeittiö, jossa syntyvät monet herkut, kuten toreilla myytävät possumunkit, kakot ja ruisleivät. Eläkeläisellä riittää virtaa kehittää yritystoimintaa. – Ei tuo eläke kovin häävi ole. Lisätuloja tarvitaan, hän tuumaa. Eränen on yksi niistä pussitehtaan työläisistä, jotka saivat lopputilin, kun Stenqvist lopetti toimintansa Merikarvialla vuonna 2005. – Yli 30 vuotta ehdin olemaan talossa koneenhoitajana. Sain kultakellonkin työstäni tehtaassa. Sitten tuli yllättävä tieto, että Stenqvist lopettaa muovipussien valmistuksen. Se oli järkytys koko Merikarvialle, sillä tehtaassa oli parhaimmillaan lähes 180 ihmistä töissä. Kaupassakin kun kävi, niin vastaan tuli aina vain työkavereita, Eränen muistelee. Lopulta muovipussien valmistus kunnassa ei kokonaan loppunut. Osa entisistä työntekijöistä jatkoi tehtaan toimintaa, ja nykyisin tehdas toimii Pyrollin nimellä. Eränen asuu Mankkoossa, noin sadan metrin päässä synnyinkodistaan. Punainen tupa on edelleen paikallaan. – Ruotsissa asuva äitini pitää taloa kesämökkinään. Eräsen lapsuus oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että kun hänen vanhempansa ja sisaruksensa muuttivat Ruotsiin, hän jäi Suomeen mummonsa kanssa asumaan. – Olin vain yhdeksän kuukauden ikäinen, kun isä ja äiti lähtivät töiden perässä Ruotsiin vuonna 1951. Mummoni oli menettänyt 18-vuotiaan poikansa rintamalla, joten hän otti mielellään minut hoitaakseen. Kotipaikka oli tyypillinen pientila eläimineen. – Nykyinen taloni sijaitsee paikalla, jossa ennen vanhaan oli vasikkahaka. Mummolassa oli viisi lehmää, kaksi hevosta, lampaita, sikoja ja kissoja, Eränen muistelee. Mummolassa oli kulmakunnan ainoa puhelin, oikein sellainen pyöritettävä telefooni. – Jos esimerkiksi tiellä sattui kolari tai tuli muu hätä, niin tänne tultiin soittamaan, Eränen muistelee huvittuneena. Eräsen talo sijaitsee tilan entisten peltojen vierellä. Pellot on myyty pois. – Jonkin aikaa viljelin perunaa pelloilla, mutta onneksi älysin luopua siitä hommasta. Nykyisin hän keskittyy nauttimaan eläinten seuraamisesta kotinsa ikkunoista. – Täällä näkee usein peuroja, kettuja ja rusakoita. Supikoiria oli yhteen aikaan tosi paljon, mutta onneksi ilvekset ovat hoitaneet ne pois päiviltä. Ne munarosvothan eivät kuulu Suomen luontoon, Eränen toteaa ja jää odottamaan kevään etenemistä ja hanhien saapumista pelloille "Kotona tässä on pysytelty, ja kaupassa käyty aina välillä pikaiseltaan. Kaikki keikat menivät ohi. Kalevi Eränen