Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lukija kirjoittaa: Rohkenetko antautua ilon syleilyyn?

Teinkö kaiken onnellisuuteni eteen, teinkö elämästäni sellaisen mitä siltä odotin? Uskalsinko elää, otinko vastuun omista valinnoistani? Elinkö vain muita varten? Vuosia tai vuosikymmeniä on jo kulunut, unohdinko omat unelmani, unohdinko itseni? Laitoinko aina minut itseni sivuun? Kerroinko ehtiväni toteuttamaan itseäni? Tässä olen, elämä kuluneena. Mitkä jäljet jätin jälkeeni? Olinko parisuhteessa, jossa ei ollutkaan onnea? Ajattelinko antaa lapsieni kasvaa ensin, hylkäsinkö itseni pitämällä perheeni koossa lasteni parhaaksi? Kaiken jälkeen en edes lähtenyt. Käänsin viimeisetkin kivet, pidin toivoa yllä. En uskonut pärjääväni yksin. Jäin kitumaan. Annoin onnellisuuden rippeiden valua. Ehkä olimme vain kaksin, emme saaneet tai halunneet lapsia. Elinkö koko suhteeni ovimattona? Teinkö kaiken sinua varten? Etkä koskaan nähnyt sitä. Näit vain kaiken mikä pienessä maailmassasi meni väärin. Minä otin aina kuravetesi päälleni, et koskaan nähnyt minua, näit vain itsesi. Ehkä olen jäänyt leskeksi maailman kauneimmasta rakkaustarinasta. Meillä oli niin vähän aikaa, olit puolikkaani. Sydämeni on sirpaleina haavani ovat aina vuotavia. Pystyykö kukaan rakentamaan sydäntäni uudelleen? Tunnenko pettäväni sinut ja muistomme uuden rakkauden astuessa elämääni. Jos menetinkin kaiken riippuvuuksieni takia, en pystynyt kokoamaan itseäni, en pystynyt muutokseen. Sinulla oli oikeus onnellisuuteen. Päästin sinut menemään. Jätin niin paljon rikkoutunutta taakseni. Oliko kuitenkin urani tärkein? En huomannut elämäni kulumista. Unohdin tulleeni vanhaksi. Ehkä minulla oli paljon suhteita, ehkä oli vain yksi. Olinko valmis kasvamaan? Tai ehkä arvoni oli hukkunut, sait sen aikaan. Sait minut uskomaan valheitasi, sait minut uskomaan mitättömyyteeni. Pelasit minulla itsesi hyväksi. Annoin kaikkien seuraavien kohdella minua samalla tavalla, en ymmärtänyt arvoni hävinneen. Olin mahdollistanut kaiken mitä minulle tapahtui, En vaan nähnyt sitä enää. Ehkä olen yksin, kukaan ei koskaan löytänyt minua. Tuliko minusta kuori? Osasinko löytää muuta iloa elämääni, luovutinko omasta hyvinvoinnistani odottaessani elämäni rakkautta? Olinko niin peloissani yhden liiton suuren epäonnistumisen jälkeen, että minuun kasvoi vihaa, en pystynyt enää luottamaan? Jätin sydämeni suljetuksi, se oli murtunut liian monesta kohtaa. Onko seuranani jäljellä muuta kuin kyynisyys. Niin kauan kuin elät, voit vaihtaa suuntaa. Koskaan ei ole myöhäistä. Iällä ei ole merkitystä onnellisuuden paikkaan elämässäsi. Sisimmässäsi tiedät, mikä on oikein. Rohkenetko antautumaan suurimman ilon syleilyyn joka sinua odottaa? Oletko mieluummin kuollut vaikka olisit elävä? Mari Hietasalo