Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Korona muuttaa varusmiesten koulutusrytmin: Neljä viikkoa kiinni, kaksi vapaalla

Puolustusvoimat muuttaa koronavirusepidemian vuoksi varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten lomajärjestelyitä ja koulutusta. Pääesikunnan käskyn mukaisesti Porin prikaati muuttaa varusmieskoulutuksen järjestelyjä perjantaista alkaen niin, että tavoitteena on samalla vähentää asevelvollisten yhteiskuntakontakteja ja samalla altistumisriskiä. Porin prikaatin varusmiehet ja heidän kanssa työskentelevä henkilöstö on jaettu kolmeen osastoon. Jatkossa yksi osasto on kerrallaan kaksi viikkoa lomalla, mitä seuraa neljän viikon palvelusjakso varuskunnassa. Palvelusjakso sisältää lähtökohtaisesti kaksi viikkoa koulutusta kasarmilla ja kaksi viikkoa maastossa. Eri osastojen liikkumista varuskunta-alueella jatketaan siten, etteivät ne ole keskenään fyysisesti tekemisissä. Porin prikaatin rajoitukset •Sotilaskotien, Niinisalon Urheilutalon ja Huovinrinteen Kuntotalon käyttö varuskunnan ulkopuoliselta henkilöstöltä on kielletty. •Ulkopuolinen liikenne varuskunta-alueelle on kielletty (esimerkiksi varusmiesten läheiset ja muut vierailut). Vain varuskunnan kannalta välttämätön liikenne sallitaan. •Varusmiesten ilta- ja urheiluvapaat on peruttu. •Huhtikuun loppuun mennessä alkamaan suunniteltuja Puolustusvoimien kertausharjoituksia ja vapaaehtoisia harjoituksia ei järjestetä. Kuvatekstiä korjattu klo 11.59. Kuva on Niinisalon sotilaskodista.