Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Täydennyskoulutusta myös työelämässä oleville

Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK nostaa tulevaisuudessa merkittävästi tutkintomääriä ja kansainvälisten opiskelijoiden määrää. Oppilaitos lisää myös työelämässä olevien mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen sekä korkeakoulututkinnon hankkimiseen maakunnan tarvitsemilla koulutusaloilla. Rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta kertoo yksikön uudesta strategiasta, jossa mainitut asiat ovat vahvasti esillä. Strategiakauden 2030 loppuun mennessä SAMK lisää tutkinnoissa monimuotoisesti tai verkossa opiskelevien määrää. Lisäksi lisätään ylemmissä AMK-tutkinnoissa opiskelevien määriä. Opiskelijat työllistyvät valmistuttuaan 10 vuoden keskiarvolla parhaiten pääkaupunkiseudun ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. - Visiomme on edelleen se, että jokainen opiskelijamme työllistyy. Uskon, että tällä strategialla palvelemme maakuntaa, yrityksiä ja organisaatioita parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo Multisilta. Strategia valmistui laajan yhteistyön tuloksena ja niin henkilöstö, opiskelijat kuin muut sidosryhmät ovat vaikuttaneet siihen useissa eri vaiheissa.