Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Herkkupuoti muutti ja laajensi valikoimaansa – Yrittäjän päässä muhii jo uusia ideoita

Herkkupuoti aloitti toimintansa alun perin virastotaloa vastapäätä sijaitsevassa kiinteistössä vuonna 2016. Välillä yritys toimi entisessä apteekin talossa, mutta tällä viikolla kahvila palasi tutulle paikalleen. Yrittäjä Krista Uusimäki uskoo, että inan verran keskeisempi sijainti on yrityksen kannalta parempi. Yritys on muuttorytäkässä myös uudistunut. Kahvilan lisäksi reilun 300 neliön suuruiseen toimitilaan mahtuu kirpputori. – Kesällä asiakkaat kyselivät, onko täällä keskustassa yhtään kirpputoria. Merikarviallahan toimii kierrätyskeskus Mystikki, mutta se on vähän sivussa keskustasta, Uusimäki tuumaa. Kirpputori vuokraa pöytiä ja rekkejä tavaroiden myyjille. Tarjolla on 11 myyntipaikkaa. Aivan uutta tavaraakin on myynnissä. Tarjolla on kosmetiikkatuotteita ja naisten vaatteita. Yrittäjä huomasi avajaispäivänä, että kirpputori tuo paikalle aivan uusia asiakkaita. – Tänään olen nähnyt aivan uusia ihmisiä, hän juttelee iloissaan. Lasivitriinien takana on toinen toistaan hienompia ja värikkäämpiä leivoksia. Jäätelöpakastimet ovat vielä tyhjillään, mutta ystävänpäiväksi ne täyttyvät. Pannukahvin lisäksi saatavilla on erikoiskahveja. Ilmassa leijuu ihana kahvipapujen tuoksu. Yrityksen kassa kilisee säännölliseen tahtiin, kun asiakkaat kiikuttavat löytöjään tiskille. Toinen kartuttaa enkelikokoelmaansa, toinen taas kerää sammakkopatsaita puutarhaansa. Yrittäjän päässä muhii jo uusia ideoita. Yksi tulevaisuuden myyntiartikkeli saattavat olla erilaiset sisustustuotteet.