Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Ikimuistoinen automatka

KOLUMNI Olen tehnyt työmatkaa Tuorilan ja Ylikylän välillä toistakymmentä vuotta. Viime perjantaiehtoon kotimatka taitaa kyllä jäädä työmatkoistani ikimuistoisimmaksi. Olin tietysti huomannut toimituksen ikkunasta, että lunta tupruttaa melkoisella voimalla. Kävin nappaamassa lumisateesta kuvankin nettilehteä varten, mutta vielä tuossa vaiheessakaan en tajunnut, kuinka järkyttävä keli oli autoilijan kannalta. Jo lähtö parkkipaikalta hermostutti, sillä parkkipaikka oli paksun kinoksen peitossa, vaikka aura-autot liikkuivat ahkerasti alueella. Kylän raitilla kaaos alkoi saman tien. Etuikkuna meinasi jostain syystä jäätyä, vaikka puhallin oli täysillä. Kauppatien ja Satamatien risteyksessä edellä ajanut auto meinasi juuttua kinokseen, mutta lopulta auto pääsi kuin pääsikin jatkamaan matkaansa. Todelliset kauhun hetket koittivat, kun katuvalot loppuivat. Tuntui kuin edessä olisi ollut valkoinen seinä. Pitkillä valoilla näki vielä huonommin kuin lyhyillä. Vaikka tie on vilkasliikenteinen ja tavallisesti hyvin hoidettu, lunta satoi niin tiuhaan, että kinos tiellä oli parinkymmenen sentin korkuinen. Tein matkaa mahdollisimman hitaasti ja kaukana reunan kinoksista. Yksi auto lumeen näkyi jo juuttuneen. Lisäjännitystä synnyttivät vastaan tulevat autot. Monissa autoissa oli hätävilkut päällä. Väistelimme varovasti toisiamme. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Kun Tuorilan Seon valot lopulta loistivat valkoisen lumen keskeltä, tunsin pelastuneeni. Huoltoaseman parkkipaikka oli aivan täynnä autoja. Huoltoasema taisi sinä iltana tehdä hyvän tilin. Kun vihdoin pääsin kotipihaan, maailma oli omituisen hiljainen ja valkoinen. Lumisade ei näyttänyt hellittävän. Sinä iltana lumi tuntui suorastaan pelottavalta, mutta jo seuraavana päivänä lumen kauneus vei voiton. Merikarvian maisemat olivat kuin postikortista. Ihmeen vähäisin vaurioin lumimyräkästä selvittiin Merikarvialla. Jotkut autot juuttuivat kinoksiin, mutta jo seuraavana päivänä autot oli kaivettu lumen alta, ja elämä jatkui entisellään. Auraajien armeija huolehti siitä, että teillä päästiin seuraavana aamuna kulkemaan turvallisesti. Kristiina Dyer