Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Suosikkimusikaalin roolit jaossa: ”Hakijamäärä yllätti”

Musikaali on yhdistyksessä ollut haaveena jo pari vuotta. Ohjaaja, Aa-Pee Söderdahlin kannustuksesta yhdistyksen, ja myös ohjaajan haave toteutuu. Suosittu musikaali marssittaa Krookan näyttämölle monikymmenpäisen esiintyjäjoukon. Esiintyjien värväystilaisuus oli menestys, innokkaita mukaan haluavia tuli paikalle merikarvialaisten lisäksi lähikunnista. – Hakijamäärä yllätti. Lisäksi on halukkaita, jotka eivät tähän tilaisuuteen päässeet. Tästä on hyvä jatkaa, totesi ilahtuneena ohjaaja Aa-Pee Söderdahl. Viulunsoittaja katolla on musikaali, joka kertoo juutalaisen perheen tarinan. Näytelmän kuuluisia kappaleita ovat: Rikas mies jos oisin ja Nousee päivä, laskee päivä. Musikaali on vuosikymmenten saatossa pitänyt suosionsa. Suomessa ensiesitys oli 1965. Perhetarinan maitomies Tevjellä ja hänen vaimollaan on viisi kaunista tytärtä. Tyttärien naimapuuhat eivät mene ihan vanhempien toiveiden mukaan, mutta lopulta päättyvät onnellisesti. Luvassa on upeita häitä, musiikkia ja myös tanssilla on merkittävä osuus. Estradilla nähdään tanssijoita enemmän kuin aikaisimpina vuosina. – Tanssien koreografiasta vastaa Pauliina Haapala , pitkään tanssia harrastanut fysioterapeutti. Alkulämmittelystä huokui innokkuus niin vetäjällä kuin itse tanssimaan pyrkijöillä. – Todella hyvää ja innokasta porukkaa. Avaa makeita mahdollisuuksia. Tästä on hyvä jatkaa. Harjoitukset alkavat heti vuoden alussa. Myös musiikki on taitavissa ja tutuissa käsissä. Timo Jauhiainen vastaa, että musiikki toimii musikaalin edellyttämällä tavalla. Laulut ohjaa Solja Virta . Värväystilaisuudessa kuultiin hienoja musiikkiesityksiä. Luvassa on jälleen korkeatasoista musiikkia. Samoin kuorolaulu nousee vahvasti esille, sillä mukaan ovat jo lupautuneet Mies- ja Naislaulajat. Kuorolaulu onkin Merikarvialla voimissaan jatkaen pitkää ja ansiokasta perinnettä. Lopullisia päivämääriä esitysten osalta ei yhdistys vielä ole lyönyt lukkoon, mutta toteutunee aikaisempina vuosina tutuksi tulleella ajanjaksolla. Luvassa on ainakin yksi esitys lisää, eli 10 näytöstä. Ohjaajalla on edessään pohdittavaa, kuka mihinkin rooliin on sopiva. – Oikealla roolituksella tehdään toimiva ja hyvä esitys. Aikaa valinnoissa menee, mutta eiköhän jo ennen joulua harjoitella, Aa-Pee toteaa. "Oikealla roolituksella tehdään toimiva ja hyvä esitys. Aa-Pee Söderdahl