Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Kivijalkakaupoilla haasteita pitää ovipumppu laulamassa

Kivijalkakaupat ovat kovilla koko Suomessa, niin myös Merikarvialla. Kauppatien varrella on edelleen vapaana entisiä kauppapaikkoja, mutta moneen muuhun kylään verrattuna tilanne ei ole aivan synkkä. Viimeisin piristysruiske oli kahvila-konditoria Herkkupuodin asettuminen Kauppatien varteen. Tiloissa toimi aikoinaan Meka-market, ja paikka oli tyhjillään vuosikausia, kunnes nuori yrittäjä Krista Uusimäki ryhtyi rohkeasti toimeen. Vanhan apteekin suhteen moni oli jo varmaan menettänyt toivonsa, mutta ihmeen kaupalla siihenkin löytyi yrittäjä, kun Kati Niittyniemi perusti tiloihin lemmikkieläinten tarvikemyymälän. Entisajan putiikeista Rauta-Väre on ollut kiinni jo vuosikausia, mutta rautakauppa elää ja voi hyvin edelleen Kauppatien varressa, nykyisin nimellä Rautanet. Merikarvialla toimii peräti kolme rautakauppaa, joista kaksi palvelee asiakkaitaan Tuorilassa. Tyhjillään ovat tällä hetkellä Nordea-pankin ja Valintatalon tilat. Vanhoista kauppapaikoista myöskään Tepe-puodin tilalle ja työttömien kirpputorin tiloihin ei ole tullut uusia yrityksiä. Tepe-puoti toimii nykyisin Välitien varrella. Haasteita putiikeilla riittää. Kunnan väkimäärä on vähentynyt, ja nettikaupasta on tullut kauppojen uusi kilpailija.