Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kannattaa kokea: Zonta-kerho tuo oopperan Pohjois-Satakuntaan

Kankaanpään Zonta-kerho tuo Pohjois-Satakuntaan jo toista kertaa kulttuurielämyksen oopperan ystäville. Lauantaina 25. helmikuuta kello 16 koettava ooppera on jatkoa Zonta-naisten aiemmin järjestämille konserttitanssiaisille. Gaetano Donizettin Lemmenjuoma soveltuu koomisena myös niille, joille ooppera syystä tai toisesta on jäänyt vieraaksi tai kokonaan kokematta. Ooppera nimittäin lauletaan suomeksi ja musiikki on melodista. Esiintymispaikka on Kankaanpääsali, jonka äänentoistoa aiemmatkin laulajat ovat kehuneet. Hanuritaiteilija Matti Pulkin musiikki sopii komeasti tähän maalaismiljööseen sijoittuvaan näytökseen. Lemmenjuoma -oopperaa on ollut tekemässä tutuksi muun muassa Luciano Pavarotti , jonka kyynelaaria oli erityisen kaunis. Oopperan juoni johtaa nimensä mukaisesti rakkaustarinaan. Tarina alkaa rikkaan emännän Adinan kertomasta lemmenjuomasta, josta kuulee myös talonpoika Nemorino. Kersantti Belcoren ja tohtori Dulcamaran roolin ja osuuden kommelluksiin saa selville, kun lähtee nauttimaan paikan päälle. Joku saa Adinan, mutta kuka ja miten. Adina roolissa kuullaan sopraano Päivi Pylvänäistä , Nemorinon roolin laulaa Ville Salonen . Kalle Pylvänäisen ohjauksessa Dulcamaraa tulkitsee Juha-Pekka Mitjonen ja Belcoren roolin esittää Joonas Asikainen . Kyseessä on vuonna 2015 koottu oopperaseurue, joka on voittanut Savonlinnan International Music of Love Festivaalin. Kankaanpääsalin tekniikkaa he kiittelivät jo La Traviata -oopperaa tehdessään. Väliaikatarjoilun sisältäviä lippuja voi ostaa Zonta-naisilta ja kaupungin infosta. Oopperan tuoton kerho käyttää naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen. Kerho jakaa myös Young Woman -stipendin. Lemmenjuoma -ooppera Kankaanpääsalissa 25.2. kello 16.